Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 29.11.2023/Pykälä 95



 

Poikkeamislupahakemus Kemin poliisitalolle Kemintullin kaupunginosan kortteliin 3511

 

Elinvoimalautakunta 29.11.2023 § 95 

512/10.05.02/2023 

   

 

 

Valmistelu Kaavoitusarkkitehti Saija Alakare 22.11.2023, puh. 050 410.

 

Kemin kaupunki Maankäyttö anoo kiinteistön omistajana asemakaavasta poikkeamista Senaatti-kiinteistöjen poliisitalohanketta varten Kemintulliin, kortteliin 3511. Poikkeamista anotaan Eteläntien suuntaisen liittymäkiellon osalta.

 

Kuten hankkeesta vastaava poikkeamisen perusteluissa toteaa: "Poliisin häiriöttömän virkatehtävien hoidon edellytys on, että poliisi pääsee liikkumaan sujuvasti ilman, että muu liikenne häiriintyy tai että poliisin liikkuminen aiheuttaa tarpeettomasti häiriötä muulle liikenteelle. Lisäksi poliisin toimintavarmuuden kannalta on välttämätöntä, että poliisin tontilta on mahdollisuus liittyä vähintään kahdelle eri kadulle/tielle. Näin ollen poliisin virka-autoliikenne on tarkoituksenmukaista johtaa korttelista 3511 suoraan Eteläntielle."

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n mukaan kunta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää poikkeamisen maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetyistä tai sen nojalla annetusta rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevasta säännöksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta. Poikkeamista ei kuitenkaan maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n mukaan saa myöntää, jos se aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle; vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; tai johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. 

 

Poikkeamisesta tiedotettiin naapureita kirjeitse kuulemista varten. Kuulemisen aikana asiasta ei jätetty huomautuksia.

Lapin Ely- keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue antoi asiasta seuraavan lausunnon: "Maantien 19511 (Eteläntie) keskimääräinen vuorokausiliikenne (KVL) on 1491 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskaan liikenteen osuus on noin 4 %. Haetun liittymän kohdalla on voimassa nopeusrajoitus 80 km/h.

Rakennusalueella on voimassa lainvoimainen asemakaava.

Asemakaava-alueilla liittymäpaikat ratkaistaan kaavaa laadittaessa.

Mikäli kunnan myöntämä poikkeamispäätös on myönteinen, tulee

asemakaavaliittymän rakentamiseksi hakea maksutonta rakentamisohjetta Pirkanmaan ELY-keskukselta. Ohjetta haetaan liittymälupahakemuksella.

Lapin ELY-keskus suhtautuu myönteisesti 60 km/h nopeusrajoitusalueen

jatkamiseen luoteeseen haetun liittymäpaikan ohi.

Tämä lausunto on oltava käsillä, kun rakentamisesta päättävä viranomainen harkitsee Maankäyttö- ja rakennuslain taikka muun lainsäädännön edellytyksiä luvan myöntämiseksi suunnitellulle hankkeelle. Mikäli kunnan viranomainen katsoo, että asia koskee ELY-keskuksen Ympäristö ja luonnonvarat tai Elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualueita, tulee asiasta kuulla edellä mainittuja vastuualueita erikseen."

 

Hakemuksen mukaisen hankkeen arvioidaan sopivan kohteeseen hyvin. Liittymäkiellosta poikkeamiselle katsotaan olevan erityinen syy ja sen ei katsota olevan merkittävä tai aiheuttavan haittaa liikenteelle. Ely-keskuksen antaman lausunnon voi tulkita poikkeamiselle myönteiseksi.

 

Asemakaavasta poikkeamisen ei katsota aiheuttavan haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueenkäytön muulle järjestämiselle. Poikkeaminen ei myöskään vaikeuta luonnonsuojelun tai rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista eikä johda merkittävään haitalliseen rakentamiseen eikä muutoin aiheuta haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

 

Hakemuksen voi näin ollen katsoa täyttävän maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamisluvalle asettamat edellytykset ja hakemuksen mukaiset poikkeamiset asemakaavasta voidaan myöntää.

 

Liitteenä hakemus asemakaavasta poikkeamiselle, poikkeamisen perustelut, asemapiirustus sekä Ely-keskuksen lausunto.

 

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Kimmo Heikka

 

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää hyväksyä asemakaavasta poikkeamisen. Päätös lähetetään tiedoksi hakijalle, rakennusvalvonnalle sekä ELY-keskukselle. Päätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen antopäivästä.

 

Päätös Elinvoimalautakunta päätti hyväksyä asemakaavasta poikkeamisen. Päätös lähetetään tiedoksi hakijalle, rakennusvalvonnalle sekä ELY-keskukselle. Päätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen antopäivästä.