Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 29.11.2023/Pykälä 96


11 Satamakonttorin uusi vuokra-alue

 

Satamakonttori Oy:n vuokra-alueen muuttaminen (Sisäsatama)

 

Elinvoimalautakunta 29.11.2023 § 96 

643/10.00.04/2023 

   

 

 

Valmistelu Kaupungingeodeetti Paulus Rantajärvi, puh. 050 594 8440

 

Satamakonntori Oy:llä on maanvuokrasopimus sisäsataman pohjoisosaan, joka käsittää 934 m2:n maa-alueen yleisestä satama-alueesta. Vuokra-alueella sijaitsee vuokralaisen omistamat kaksi rakennusta. Maanvuokrasopimus on oheismateriaalina. Kuluvan vuoden syksyllä vuokralainen sijoitti väliaikaisella sijoitusluvalla pienehkön esiintymiskatoksen vuokra-alueen läheisyyteen. Vuokralainen on pyytänyt, että esiintymiskatoksen osalta olisi olemassa pidempiaikainen ratkaisu.

 

Esiintymiskatos sijaitsee vuokra-alueen välittömässä läheisyydessä yleisellä alueella, joka on asemakaavassa osoitettu kevyenliikenteen väyläksi. Rakennettu kevyen liikenteen väylä ei kuitenkaan sijaitse katoksen kohdalla, joten esiintymiskatoksen sijainti ei siten vaikeuta asemakaavan toteuttamista. Noin 44 m2:n lisäalue voitaisiin liittää olemassa olevaan vuokra-alueeseen. Vuokra-alueen vuosivuokran korotus 50 eurolla on perusteltua. Laajennettu vuokra-alue ja kuvat esiintymiskatoksesta ovat liitteenä.

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Kimmo Heikka

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää suurentaa Satamakonttori Oy:n vuokra-aluetta 44 m2:ä ja nostaa vuosivuokraa 50 euroa.

 

Päätös Lautakunta päätti suurentaa Satamakonttori Oy:n vuokra-aluetta 44 m2:ä ja nostaa vuosivuokraa 50 euroa.