Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 54



 

Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymän viimeinen tilinpäätös

 

Kaupunginhallitus 05.06.2023 § 188 

 

 

Valmistelu Liikelaitoskuntayhtymä Meri-Lapin kuntapalvelut perustettiin 17.10.2008 Kemin kaupungin, Keminmaan kunnan, Simon kunnan ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän siirrettyä liikkeenluovutuksena 1.8.2009 alkaen ruokapalvelut liikelaitoskuntayhtymän palvelutoiminnaksi. Kolmentoista vuoden toiminnan jälkeen organisaatiomuotoon oli tehtävä muutoksia hyvinvointialueiden aloittaessa toiminnan, koska hyvinvointialue ei olisi voinut olla liikelaitoskuntayhtymän omistaja. Liikelaitoskuntayhtymä toiminta päätettiin 30.11.2022 ja yhtymä purettiin omistajien päätöksillä 31.12.2022.

 

 Liikelaitoskuntayhtymän perussopimuksessa (päivitetty vuonna 2019) (liite perussopimus2019 §33) on sovittu, että jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät loppuselvityksen. Loppuselvityksen tekemisestä on perussopimuksen mukaisesti huolehtinut liikelaitoskuntayhtymän johtokunta.

 

 Perussopimuksen mukaan liikelaitoskuntayhtymän viimeinen tilinpäätös ja vastuuvapaus käsitellään jäsenkuntien valtuustoissa.

 

 Johtokunta 17.2.2023 §5 (TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2022 liittenä)

 

 Tilikauden ylijäämäksi tilinpäätössiirtojen jälkeen muodostui 21.928,71 euroa. Johtokunta esittää Kemin kaupunginvaltuustolle, Keminmaan kunnanvaltuustolle, Simon kunnanvaltuustolle ja Lapin hyvinvointialueen valtuustolle, että tilikauden ylijäämä 21.928,71 euroa siirretään edellisten tilikausien ylijäämään.

 

 Johtokunta allekirjoittaa vuoden 2022 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajien tarkastettavaksi.

 

 Koska viimeinen tilinpäätös ja vastuuvapaus käsitellään jäsenkuntien valtuustoissa, johtokunta vie tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen omistajiensa valtuustojen käsittelyyn.

 

 Toimitusjohtaja oikeutetaan tekemään tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen mahdollisesti tulevia teknisiä korjauksia.

 

 Johtokunta 30.3.2023 §12 (LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN LOPPUSELVITYS)

 

 Johtokunta hyväksyy liikelaitoskuntayhtymän loppuselvityksen ja allekirjoittaa sen. Loppuselvitys (liitteenä) toimitetaan jäsenten valtuustojen käsittelyyn.

 

 Tarkastuslautakunta 20.4.2023

 

 §16 Tarkastuslautakunta merkitsi toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen 2022 tiedoksi.

 

 §17 Tarkastuslautakunta käsitteli arviointikertomusluonnoksen. Luonnokseen ei tehty muutoksia. Tarkastuslautakunnan jäsenet allekirjoittavat arviointikertomuksen (liitteenä) sähköisen allekirjoitusjärjestelmän kautta.

 

 §18 Tarkastuslautakunta merkitsi tilintarkastuskertomuksen (liittenä) tiedoksi ja saattaa sen edelleen liikelaitoskuntayhtymän omistajien valtuustoille tiedoksi. Tarkastuslautakunta esittää liikelaitoskuntayhtymän jäsenten valtuustoille tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille.

 

 §19 Tarkastuslautakunta merkitsi loppuselvityksen (liitteenä) tiedoksi.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kemin kaupunginhallitus esittää valtuustolleen, että se merkitsee Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymän toimintakertomuksen vuodelta 2022 (liitteenä) tiedoksi ja hyväksyy Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymän vuoden 2022 tilinpäätöksen sekä hyväksyy Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymän johtokunnan esityksen vuoden 2022 tuloksen käsittelystä.

Kemin kaupunginhallitus esittää, että valtuusto myöntää liikelaitoskuntayhtymän tilivelvollisille toimitusjohtajalle ja johtokunnan jäsenille vastuuvapauden vuodelta 2022.

Kemin kaupunginhallitus esittää, että valtuusto hyväksyy osaltaan liitteenä olevan Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymän loppuselvityksen (liitteenä).

 

Päätös Teija Jestilä ilmoitti esteellisyytensä (yhteisöjäävi) ja poistui kokoushuoneesta asian käsittelyn ajaksi.

Kemin kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolleen, että se merkitsee Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymän toimintakertomuksen vuodelta 2022 (liitteenä) tiedoksi ja hyväksyy Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymän vuoden 2022 tilinpäätöksen sekä hyväksyy Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymän johtokunnan esityksen vuoden 2022 tuloksen käsittelystä.

Kemin kaupunginhallitus päätti esittää, että valtuusto myöntää liikelaitoskuntayhtymän tilivelvollisille toimitusjohtajalle ja johtokunnan jäsenille vastuuvapauden vuodelta 2022.

Kemin kaupunginhallitus päätti esittää, että valtuusto hyväksyy osaltaan liitteenä olevan Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymän loppuselvityksen (liitteenä).

 

 

Kaupunginvaltuusto 12.06.2023 § 54 

661/00.01.00.00/2022 

   

 

Päätösehdotus Kemin kaupunginvaltuusto päättää merkitä Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymän toimintakertomuksen vuodelta 2022 (liitteenä) tiedoksi ja päättää hyväksyä Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymän vuoden 2022 tilinpäätöksen sekä päättää hyväksyä Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymän johtokunnan esityksen vuoden 2022 tuloksen käsittelystä.

Kemin kaupunginvaltuusto päättää myöntää liikelaitoskuntayhtymän tilivelvollisille toimitusjohtajalle ja johtokunnan jäsenille vastuuvapauden vuodelta 2022.

Kemin kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä osaltaan liitteenä olevan Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymän loppuselvityksen (liitteenä).

 

Päätös Kemin kaupunginvaltuusto päätti merkitä Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymän toimintakertomuksen vuodelta 2022 (liitteenä) tiedoksi ja päätti hyväksyä Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymän vuoden 2022 tilinpäätöksen sekä päätti hyväksyä Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymän johtokunnan esityksen vuoden 2022 tuloksen käsittelystä.

Kemin kaupunginvaltuusto päätti myöntää liikelaitoskuntayhtymän tilivelvollisille toimitusjohtajalle ja johtokunnan jäsenille vastuuvapauden vuodelta 2022.

Kemin kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä osaltaan liitteenä olevan Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymän loppuselvityksen (liitteenä).