RSS-linkki
Kokousasiat:https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Esityslista 21.10.2025/Asianro 94
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Asiointiliikenteen asiakastyytyväisyyskysely 2025
Ympäristölautakunta 21.10.2025
233/02.08.00/2024
Valmistelu ympäristöjohtaja Mika Grönvall, 7.10.2025
Kaupunki järjestää erillisenä tilauksena niin sanottua asiointiliikennettä, jolla on osittain korvattu aikaisempaa sosiaali- ja terveystoimen järjestämää palveluliikennettä. Asiointiliikennettä ajetaan kolme eri reittiä: pohjoinen, itäinen ja eteläinen siten, että jokaisesta suunnasta pääsee keskustaan ja takaisin kaksi kertaa viikossa aamu- ja iltapäivisin.
Ympäristötoimiala järjestää määräajoin asiakastyytyväissyyskyselyjä palvelun kehittämiseksi. Kysely toteutettiin 7.7.-5.8.2025 välisenä aikana sekä bussissa olleilla lomakkeilla ja sähköisesti kaupungin nettisivuilla. Kyselyyn vastasi kahdeksantoista (18) henkilöä.
Asiointiliikenteen matkoja on ollut kyselyn ajanjaksona noin 402 kappaletta.
Kyselystä voidaan todeta, että:
- asiontiliikennettä pidetään tärkeänä
- vuoromäärää toivotaan osittain lisättävän
- ajoreittejä pidetään sopivina
- kyyti saadaan hyvin haluttaessa
- puhelintilaus koetaan helpoksi ja aikataulujen pitävyyteen ollaan tyytyväisä
- kuljettajien palvelualttiutta pidetään hyvänä
- autojen käyttömukavuutta ja turvallisuutta pidetään tyydyttävänä tai hyvänä.
Esittelijä Ympäristöjohtaja Mika Grönvall
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |