Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.04.2024/Pykälä 140


 

Kaupunginvaltuuston kokouksen päätöksen toimeenpano / Kassalaina-anomus / Veitsiluodon Järjestöyhdistys ry

 

Kaupunginhallitus 16.04.2024 § 140 

171/02.05.03/2024 

   

 

 

Valmistelu Kuntalain 39 pykälän nojalla kaupunginhallitus toteaa, että koska valtuuston 3.4.2024 tekemä päätös § 27 ei ole syntynyt laista poikkeavassa järjestyksessä tai mennyt kaupunginvaltuuston toimivaltaa ulommaksi tai muutoin ollut lain tai asetuksen vastainen, se on täytäntöönpanokelpoinen ja voidaan panna täytäntöön kuntalain 143 pykälän nojalla ennen kuin se on saavuttanut lainvoiman.

 

Myönnetyistä lisämäärärahoista on lähetetty tieto ao. toimialoille ja tulosalueille ja kehittämis- ja talousosastolle sekä lautakuntiin vaihtuneista uusista jäsenistä ja varajäsenistä on ilmoitettu ao. lautakunnalle ja asianomaiselle henkilölle.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuuston päätös saatetaan talouspäällikkö Katri Hebergin sekä Veitsiluodon Järjestöyhdistys ry:n tietoon ja tarvittavia toimenpiteitä varten.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti, että kaupunginvaltuuston päätös saatetaan talouspäällikkö Katri Hebergin sekä Veitsiluodon Järjestöyhdistys ry:n tietoon ja tarvittavia toimenpiteitä varten.