Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.04.2024/Pykälä 139


 

Kaupunginvaltuuston kokouksen päätöksen toimeenpano / Siirtolapuutarhan (Leukala) asemakaavamuutos Kuivanuoron kaupunginosassa

 

Kaupunginhallitus 16.04.2024 § 139 

436/10.02.03/2022 

   

 

 

Valmistelu Kuntalain 39 pykälän nojalla kaupunginhallitus toteaa, että koska valtuuston 3.4.2024 tekemä päätös § 25 ei ole syntynyt laista poikkeavassa järjestyksessä tai mennyt kaupunginvaltuuston toimivaltaa ulommaksi tai muutoin ollut lain tai asetuksen vastainen, se on täytäntöönpanokelpoinen ja voidaan panna täytäntöön kuntalain 143 pykälän nojalla ennen kuin se on saavuttanut lainvoiman.

 

Myönnetyistä lisämäärärahoista on lähetetty tieto ao. toimialoille ja tulosalueille ja kehittämis- ja talousosastolle sekä lautakuntiin vaihtuneista uusista jäsenistä ja varajäsenistä on ilmoitettu ao. lautakunnalle ja asianomaiselle henkilölle.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Valtuuston hyväksymispäätöksestä tiedotetaan kuulutuksella ja se saatetaan Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tietoon.

Kun kaava on valitusajan päätyttyä saanut lainvoiman, siitä kuulutetaan voimaantulokuulutuksella. Kaavan saatua lainvoiman se lähetetään Lapin liitolle, Kemin kaupungin maankäyttö- ja mittaustoimelle, rakennusvalvonnalle ja Tornion maanmittaustoimistolle sekä tiedoksi Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti, että valtuuston hyväksymispäätöksestä tiedotetaan kuulutuksella ja se saatetaan Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tietoon.

Kun kaava on valitusajan päätyttyä saanut lainvoiman, siitä kuulutetaan voimaantulokuulutuksella. Kaavan saatua lainvoiman se lähetetään Lapin liitolle, Kemin kaupungin maankäyttö- ja mittaustoimelle, rakennusvalvonnalle ja Tornion maanmittaustoimistolle sekä tiedoksi Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.