Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lupajaosto
Pöytäkirja 15.09.2022/Pykälä 91


 

KiBe Oy:n betoniaseman rekisteröinti-ilmoitus (Varikonkatu 41, 94200 Kemi) / Betoniasemien melumittaukset vuonna 2022

 

 

191/11.01.00/2020

 

Ympäristöjaosto 17.06.2020 § 57

 

 

  

 

 Valmistelu: ympäristöpäällikkö Risto Pöykiö

 

 Ympäristöministeriön Internet-sivuilla (www.ymparisto.fi > ympäristönsuojelun mukainen rekisteröinti > betoniasemat ja betonituotetehtaat), rekisteröinnistä on kirjoitettu mm. seuraavaa (ei koko tekstiä tässä yhteydessä):

 

 "Betoniasemat ja betonituotetehtaat toimivat lähtökohtaisesti rekisteröinti -ilmoituksen nojalla, jos toimintaan ei erityisestä syystä tarvita ympäristölupaa.

 Rekisteröitävän toiminnan on noudatettava toimialakohtaisessa asetuksessa säädettyjä vaatimuksia.

 

 Betoniaseman ja betonituotetehtaan rekisteröinti ympäristönsuojelun tietojärjestelmään tehdään kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle viimeistään 60 vuorokautta ennen toiminnan suunniteltua aloittamista.

 

 Viranomainen varmistaa toiminnan valvonnalla, että toiminnassa noudatetaan toimialakohtaisen asetuksen vaatimuksia.

 

 Rekisteröinti ei ole mahdollista, jos

 

 1) toiminta sijaitsee tärkeällä tai muulla vedenhankintakäyttöön soveltuvalla pohjavesialueella

 2) toiminnasta aiheutuu vesistön pilaantumista tai kyse on vesilain mukaan luvanvaraisesta hankkeesta

 3) jätevesien johtamisesta aiheutuu ojan, lähteen tai vesilain 1 luvun 3§:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitetun noron pilaantumista

 4) toiminnasta aiheutuu kohtuutonta rasitusta naapurustolle (laki eräistä naapuruussuhteista 17 § 1 momentti)

 5) toiminta on osa direktiivilaitoksen toimintaa.

 

 Jos joku edellä luetelluista seikoista pitää paikkansa, toiminnalle on haettava ympäristölupa.

 

 Rekisteröinti on luonteeltaan kirjaamistoimenpide, jossa ei tehdä hallinnollista päätöstä eikä anneta määräyksiä.

 

 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on rekisteröitävä toiminta edellä mainitussa määräajassa. Toiminta voidaan aloittaa, kun se on rekisteröity. Viranomaisen tulee ilmoittaa toiminnan rekisteröinnistä viipymättä toiminnanharjoittajalle".

 

 Kuntaliiton WWW-sivujen mukaan ympäristönsuojelun tietojärjestelmään merkitseminen (rekisteröinti) on toimenpide, joka ei ole valituskelpoinen.

 

 Ympäristönsuojelulain (527/2014) 12 §:n mukaan luvanvaraista tai rekisteröitävää toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti. Lisäksi alueilla, joilla on voimassa maakuntakaava tai oikeusvaikutteinen yleiskaava, on katsottava, ettei toiminnan sijoittuminen vaikuta alueen käyttämisen kaavassa varattuun tarkoituksen.

 

 Kibe Oy on jättänyt ympäristöjaostolle 14.05.2020 ympäristönsuojelulain (527/2014) 116 §:n mukaisen rekisteröinti-ilmoituksen koskien betoniaseman toimintaa osoitteessa Varikonkatu 41, 94200 Kemi. Kyseessä on uusi toiminta.

       Rekisteröinti-ilmoituksessa on seuraavat toiminnanharjoittajan lähettämät asiapaperit:

 

 Liitteenä on valtion ympäristöhallinnon lomakkeella tehty betoniaseman rekisteröinti-ilmoitus. 

 

 Rekisteröinti-ilmoituksessa on mukana seuraavat liitteet (liitteet A-I):                                           

 Liite: betoniaseman sijaintikartta (liite A).    

 Liite: asemapiirros (liite B).    

 Liite: asemakaava-kartta (liite C).

 Liite: toimintasuunnitelma poikkeuksellisia tilanteita varten (liite D).

 Liite: meluselvitys (melumallinnus) (liite E).

 Liite: kemikaalirekisteri (liite F).

 Liite: kemikaalirekisteri / kemikaalien riskinarviointi (liite F+).

 Liite: kemikaalirekisteri / kemikaalien riskinarviointi / täyttöohje (liite F++).

 Liite: ympäristötekninen lähtötilannekartoitus (liite G).

 Liite: liittymislausunto hulevesiviemäriin liittämisestä (liite H).

 Liite: valtakirja (liite I).

 

 Kaupungin muissa tietojärjestelmissä on seuraavat tähän asiaan liittyvät asiakirjat, jotka on tallennettu ympäristönsuojeluyksikössä säilytettäviin paperisiin hakemusasiakirjoihin (ympäristönsuojelun arkisto).

 

 - Maanvuokrasopimus (KG 25.3.2020 § 12) (liite J).

 - Vesi- ja viemärilausunto (liite K).

 - Kaavoittajan lausunto (liite L).

 

 Rekisteröinti-ilmoitus samoin kuin sen liitteet (liitteet A-I) ja muut asiaa liittyvät asiakirjat (liitteet J-L) ovat nähtävillä myös kokouksessa ja tätä ennen ympäristöpäällikön työhuoneessa.

 

 Muuta huomioitavaa:

 

 Risto Pöykiö, Mika Tiiro ja Paulus Rantajärvi ovat 17.6.2020 tutustuneet Tornion Laivakankaalla sijaitsevan vastaavanlaisen KiBe Oy:n betoniaseman toimintaan (esittelijä: Jaakko Mäkelä, Ruskon Betoni Oy).

 

 Valtioneuvoston asetus betoniaseman ja betonituotetehtaan ympä-

 ristönsuojeluvaatimuksista (858/2018; Helsinki 8.11.2018) on esitelty ympäristöjaostolle 14.05.2020 (§ 48).

 

Ehdotus YMPPÄ Pöykiö:

 

 Kuullaan Ruskon Betoni Oy:n aluepäällikkkö Jaakko Mäkelän KiBe Oy:n Kemin betoniasemaa koskeva alustus. 

 

 Ympäristöjaosto toteaa rekisteröinti-ilmoituksessa esitettyjen tietojen perusteella, että KiBe Oy:n Kemin betoniasema täyttää valtioneuvoston asetuksessa 858/2018 betoniaseman rekisteröinnin vaatimukset ja toiminta voidaan aloittaa.

     

 Ympäristönsuojeluyksikkö tekee rekisteröinnistä merkinnän ympäristönsuojelun tietojärjestelmään (YLVA) myöhemmin.                                          

 

 Rekisteröinti-ilmoituksen käsittelystä peritään 1678 euron maksu (ymp.jaosto 14.05.2020 § 49).

 

 Lisäperustelut rekisteröinnille:  

 

 1) Toiminta ei sijaitsee tärkeällä tai muulla vedenhankintakäyttöön soveltuvalla pohjavesialueella (ks. liitteet A-C).

 

 2-3) Vesi- ja viemärilaitoksen lausunnon mukaan kohteeseen tullaan rakentamaan uudet vesijohto- ja jätevesiviemäriliittymät. Betonia sisältävät prosessi- ja pesuvedet tullaan johtamaan selkeytysaltaan kautta jätevesiviemäriin. Liittymissopimuksen yhteydessä laaditaan kohteen kanssa teollisuus jätevesisopimus, jonka myötä jätevesiviemäriin johdettavia vesiä tullaan tutkimaan (ks. liite H ja liite K).

 

 Näytteenottoa varten tonttijätevesiviemäri varustetaan näytteenottokaivolla, mikä mahdollistaa jäteveden laadun seurannan. Asfaltoiduilta alueilta hulevedet johdetaan öljynerotus- ja näytteenottokaivojen kautta avo-ojaan, johon on saatu kaupungin lupa (ks. liite H ja liite K). Sadevesiviemäriin, ojaan tai vesistöön johdettavat vedet on toimintaa säätelevän asetuksen (858/2018) mukaan käsiteltävä I luokan öljynerottimessa, josta poistuvan veden hiilivetypitoisuus on alle 5 mg/l. Rekisteröinti-ilmoituksen mukaan tämä toteutuu kyseisellä betoniasemalla. Toiminnasta ei voida täten katsoa aiheutuvan vesistön pilaantumista eikä kyse ole vesilain mukaisesta luvanvaraisesta hankkeesta. Jätevesien johtamisesta ympäristöön ei voida myöskään katsoa aiheutuvan ojan, lähteen tai vesilain 1 luvun 3§:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitetun noron pilaantumista.

 

 4) Melumallinnuksen mukaan betoniaseman toiminta ei aiheuta päiväajan 55 dB tai yöajan 50 dB ohjearvotason ylityksiä lähimpien asuinrakennusten piha- alueilla, mikä on vaatimuksena rekisteröinnille (ks. liite E). Myös maan- vuokrasopimus säätelee toimintaa (ks. liite J). Toiminnanharjoittajalla on toimintasuunnitelma poikkeustilanteiden varalle (ks. liite D). Toiminnasta ei voida täten katsoa aiheutuvan kohtuutonta rasitusta naapurustolle (laki eräistä naapuruussuhteista 17 § 1 momentti).

 

 5) Toiminta ei ole osa direktiivilaitoksen toimintaa.

 

 Kaavoittajan lausunnon mukaan tontti on voimassa olevassa asemakaavassa teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta. Hankkeen mukainen toiminta vastaa tontin käyttötarkoitusta ja toiminnon voi katsoa soveltuvan alueelle, mikäli ympäristönsuojeluviranomaisen edellyttämät lupaehdot ja muut rakennuslupaan liittyvät ehdot täyttyvät (ks. liite L).

 

 Toiminnanharjoittajalla on maanvuokrasopimus alueeseen (ks. liite J).

 

Päätös YMPJAOSTO 17.06.2020:  

 

 Kuultiin Ruskon Betoni Oy:n aluepäällikkö Jaakko Mäkelän KiBe Oy:n Kemin betoniasemaa koskeva alustus klo 14.04.-14.40.             

      

 Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Lupajaosto 15.09.2022 § 91 

452/11.01.03/2022 

   

 

 

Valmistelu ympäristöpäällikkö Risto Pöykiö

 

Valtioneuvoston asetus kiinteän betoniaseman ja betonituotetehtaan ympäristönsuojeluvaatimuksista (858/2018) 16 § edellyttää, että uuden betoniaseman ja betonituotehtaan toiminnasta aiheutuvat melutasot on mitattava lähimmissä melulle alttiissa kohteissa kahdentoista kuukauden kuluessa toiminnan aloittamisesta, ellei valvontaviranomainen katso mittauksia tarpeettomaksi.

 

Kemin kaupungin ympäristönsuojeluyksikkö ja toiminnanharjoittaja ovat katsoneet tarpeelliseksi mittauttaa Paattion betoniasemien aiheuttamat melutasot vuonna 2022.

 

Liitteenä on Akukon Oy:n 8.7.2022 tekemä melumittausraportti Paattion betoniasemien ympäristöstä.

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Risto Pöykiö

 

Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.