Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 01.06.2022/Pykälä 12


 

Nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma ja budjetti 2022

 

Nuorisovaltuusto 16.03.2022 § 4 

 

 

 

 

Valmistelu Nuorisosihteeri Tanja Paaso-Rantala

 

Nuorisovaltuuston toimintasäännön mukaan nuorisovaltuusto laatii oman talousarvionsa ja toimintasuunnitelmansa kaupunginhallituksen osoittaman määrärahan puitteissa.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Käydään läpi nuorisovaltuuston budjetti vuodelle 2022 ja päätetään toimintasuunnitelma vuodelle 2022.

 

Päätös Käytiin läpi nuorisovaltuuston budjetti ja todettiin, että varsinaisia kokouksia pidetään 4 - 5 vuonna 2022. Käytiin keskustelua muusta toiminnasta vuonna 2022 ja päätettiin lisätä nuorisovaltuuston näkyvyyttä ja tunnettavuutta. Sovittiin sosiaalisen median käytön aktivoimisesta, johon nimettiin oma työryhmä. Työryhmään nimettiin Jonne Kehusmaa, Vilma Sankala, Kerttu Kari, Ronja Mylly ja Ella Portimo.

Keväällä 2022 käydään esittelemässä nuorisovaltuuston toimintaa ja tarkoitusta jokaisella yläkoululla ja pyritään olemaan mahdollisuuksien mukaan mukana erilaisissa tapahtumissa ja myös järjestämään matalan kynnyksen tapahtumia nuorille. Syksyllä 2022 järjestetään kaupungintalon valtaus -tapahtuma, jolloin kaikki 8. luokan nuoret tutustuvat kaupungintaloon ja kaupungin organisaatioon. 

Tavoitteena tälle kaudelle nuorisovaltuustolla on vahva tahto lisätä yhteistyötä koulujen kanssa ja vaikuttaa siihen, että kouluterveydenhuoltopalveluiden saatavuus nuorille paranisi Kemissä.

 

 

Nuorisovaltuusto 01.06.2022 § 12 

168/02.02.02/2022 

   

 

 

Valmistelu Tanja Paaso-Rantala

 

Nuorisovaltuustossa on edellisessä kokouksessa käsitelty toimintasuunnitelma ja budjetti.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Käydään läpi toimintasuunnitelman toteutuma. Päätetään jatkotoimista kesän ja syksyn 2022 ajalle.

 

Päätös Käytiin läpi toimintasuunnitelman toteutuma. Päätettiin sosiaalisen median käytön aktivoimisesta edelleen kesän aikana, josta huolehtii aiemmin nimetty sosiaalisen median työryhmä.

Keväälle 2022 suunnitellut nuorisovaltuuston kouluvierailut eivät ole toteutuneet ja nämä päätettiin siirtää syksylle 2022.

Syksyllä 2022 järjestetään myös kaupungintalon valtaus -tapahtuma, jonka kohderyhmä ovat kaikki kemiläiset 8 -luokkalaiset. Nuorisovaltuusto organisoi tapahtuman.

Keskusteltiin yleisesti nuorisovaltuuston näkyvyyden ja tunnettavuuden lisäämisestä esimerkiksi osallistumalla kaupungin eri tilaisuuksiin ja tapahtumiin.