Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Esityslista 16.06.2026/Asianro 51


 

IceBreaking Company Oy:n rahoitusjärjestelyt

 

Kaupunginhallitus 10.06.2026 § 184 

 

 

Valmistelu 

 

IceBreaking Companyn kehitys ja kasvu on jatkunut vahvana ja erityisenä mahdollisuutena on avautunut mahdollisuus päästä laajentamaan liiketoimintaa myös Huippuvuorille, joka vahvistaa yhtiön tulovirtaa ja laajentaa kautta merkittävästi. Osana yhtiön strategista kehittämistä, omistuspohjan laajentamisen valmistelua sekä rahoitusrakenteen uudistamista on tarpeen järjestellä yhtiön nykyiset konsernin ulkopuoliset lainat ja niihin liittyvät vakuusjärjestelyt kokonaisuutena uudelleen.

 

Yhtiön nykyinen konsernin ulkopuolinen pitkäaikainen lainarakenne perustuu pääosin Lumilinna-alueen päärakennuksen investointivaiheessa toteutettuihin rahoitusratkaisuihin. Tämän jälkeen yhtiö on uudistanut toimintamallinsa, kehittänyt tuotantorakenteensa, tervehdyttänyt merkittävästi talouttaan sekä edennyt vahvaan kasvuvaiheeseen, jossa kasvu on ollut voimakasta. Samanaikaisesti yhtiö on valtuuston päätöksen mukaisesti valmistellut omistuspohjan laajentamista ja siihen liittyviä järjestelyjä.

 

Yhtiön nykyinen liiketoiminnan laajuus, kansainvälistyminen ja kasvuyhtiölle tyypillinen käyttöpääoman tarve edellyttävät rahoitusratkaisuilta aiempaa selkeämpää ja joustavampaa rakennetta. Erityisesti sesonkiluonteinen liiketoiminta, kasvuinvestoinnit sekä varustamotoiminnan sääntely- ja turvallisuusvaatimukset korostavat riittävän lyhytaikaisen rahoituksen, toimivien pankkipalveluiden ja ennakoitavan kassanhallinnan merkitystä.

 

Yhtiö neuvottelee parhaillaan useiden pankki- ja rahoitustoimijoiden kanssa kokonaisratkaisusta, jonka tavoitteena on järjestellä nykyiset konsernin ulkopuoliset pitkäaikaiset lainat uudelleen, selkeyttää vakuus- ja takausrakenteita, parantaa rahoituksen ehtoja ja saatavuutta sekä vahvistaa yhtiön itsenäistä toimintakykyä rahoitusmarkkinoilla.

 

Lähtökohtana on, että yhtiön rahoitusrakenne vastaa sen nykyistä liiketoimintaa, taloudellista kantokykyä ja tulevaa kasvua. Erityistä merkitystä on sillä, että yhtiöllä on käytettävissään riittävä lyhytaikainen rahoitus sesonkivaihtelun, käyttöpääomatarpeen ja kasvun edellyttämien väliaikaisten rahoitustarpeiden hallintaan.

 

Käytyjen alustavien neuvottelujen perusteella yhtiöllä on edellytykset saavuttaa yhtiön kokonaisedun mukainen rahoitusratkaisu, mikäli kaupunki yhtiön 100-prosenttisena omistajana määrittää yhtiön käyttöön riittävän takausvastuun tason. Takausvastuun tarkoituksena on antaa yhtiölle mahdollisuus neuvotella ja toteuttaa rahoitusjärjestelyt kokonaisuutena sen sijaan, että nykyistä rahoitusrakennetta jouduttaisiin ylläpitämään yksittäisinä ja osin vanhentuneeseen investointirakenteeseen perustuvina järjestelyinä.

 

Rahoitusjärjestelyn perustana ovat yhtiön nykyisten konsernin ulkopuolisten lainojen ja rahoituksen uudelleenjärjestely. Näin ollen järjestelynrahoituksen enimmäismäärä on yhteensä 8 500 000 euroa, mikä on hieman pienempi kuin yhtiön velka alun perin oli, merkittävästi pienemmällä liikevaihdolla ja tulovirralla. Rahoitusjärjestelyjen osalta yhtiön liikevaihto ja kassavirta huomioiden lainamäärä on yhtiön osalta edelleen hyvin hallittu.

 

Kuntalain säännökset takauksen antamisesta 1.5.2015 voimaan tulleen

kuntalain 129 §:n 1 mom. mukaan kunnan myöntämä takaus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä.

Kunta ei saa myöntää takausta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski.Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Vaadittavien vastavakuuksien ei tarvitse kattaa koko takaukseen liittyvää riskiä, vaan riittää, että ne kattavat kunnan riskienhallinnan näkökulmasta riittävän osan. Kuntalain 129 §:n 2 mom. mukaan kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisö kuuluu kuntakonserniin tai se on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa.

 

Lisäksi kunnan tulee ottaa huomioon EU:n valtiontukisäännökset.

Erityisen tärkeää on huomata, että valtiontukisäännökset on otettava huomioon myös niissä tilanteissa, missä takaus annetaan kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan kuntakonserniin kuuluvan yhteisön tai kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa olevan yhteisön velasta tai sitoumuksesta, jottei kilpailuolosuhteita vääristetä. Valtiontukisäännöksen osalta lähtökohta on, että takaus ei kata missään vaiheessa enempää kuin 80% lainasaamisesta.

 

Toisaalta kaupungin takausvastuu kasvaa merkittävästi n. 1M€ tasosta n.6,8M€:oon. Eli rahoitusjärjestelyn kokonaisummasta 80%:n osuus on n. 6.8M€ ja puolestaan vastaavasti aiemmat lainojen vakuudet siirtyvät kokonaisuudessaan kaupungin hallintaan, joten kuntalain ja valtiontukisäännösten velvoitteet kunnille toteutuvat.

 

On hyvä huomioida, että kyse ei ole avoimesta tai rajaamattomasta takausvastuusta, vaan enimmäismäärältään rajatusta takauksesta, jonka puitteissa yhtiö voi uudelleenjärjestellä rahoitus-, pankki- ja vakuusratkaisunsa yhtiön parhaan kokonaisedun mukaisesti. Yhtiön päättämät mahdolliset ratkaisut yhtiön tarpeiden näkökulmasta eivät kuitenkaan voi ylittää kaupungin omistajana päättämää määritettyä takausvastuun enimmäismäärää ilman erillistä omistajan päätöstä.

 

Koska kaupunki on tällä hetkellä yhtiön ainoa omistaja, takausvastuu tulee esittää myönnettäväksi omistuksen säilyvyys -ehdolla. Tämä tarkoittaa, että menettely on voimassa ainoastaan niin kauan kuin kaupunki omistaa yhtiön 100-prosenttisesti. Lisäksi nykyisten lainojen vakuudet tulee kiinnittää kaupungin hyväksi kaupungin takausvastuuta turvaavalla tavalla. Kun omistuspohjan laajeneminen etenee takausvastuut määritellään uudelleen siten, että kaupungin suhteellinen osuus takausvastuussa ei kasva.

 

Ratkaisu selkeyttää kaupungin roolia yhtiön omistajana, takaajana ja velkojana. Samalla se tukee yhtiön itsenäistä toimintakykyä rahoitusmarkkinoilla ja vähentää tarvetta erillisille omistajakohtaisille rahoitusjärjestelyille. Rahoitusrakenteen selkeyttäminen on myös olennainen edellytys omistuspohjan laajentamisen valmistelulle, sillä omistusmuutosneuvottelut edellyttävät, että yhtiön rahoitus- ja takausvastuurakenne vastaa yhtiön todellista nykytilaa, taloudellista kantokykyä ja tulevaa strategista suuntaa.

 

Kokonaisuutena esitettävä ratkaisu tukee yhtiön pitkän aikavälin tavoitetta rakentaa vahva, kansainvälisesti kasvava ja taloudellisesti itsenäinen matkailu- ja varustamoyhtiö, jonka rahoitusratkaisut vastaavat sen nykyistä toimintaympäristöä, kasvun edellytyksiä ja tulevia omistusjärjestelyjä. Tästä syystä omistajan määritys takauksen vastuun tasosta on perusteltua päättää ennakkoon.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että

Kaupunki omistajana päättää myöntää IceBreaking Company Oy:lle omistajan 80% takauksen yhtiön rahoitusjärjestelyistä 8,5M€

IceBreaking Companyn rahoitusjärjestelyn enimmäismäärä on yhteensä 8 500 000€, josta Kemin kaupunki omistajana takaa 80%. Takausvastuun edellytyksenä on, että kaupunki säilyy 100%-omistajana ja rahoitusjärjestelyt eivät kasvata kaupungin kokonaisvastuuta yli 6,8M€ ilman omistajan erillistä päätöstä ja nykyisten lainojen vakuudet kiinnitetään kaupungin hyväksi kaupungin vastuuta turvaavalla tavalla.

 

Päätös Toimitusjohtaja Jaakko Löppönen oli kokouksessa läsnä asian esittelyn aikana ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Tuomas Paanasen muutosesitys: Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että kaupunki ei omistajana päätä myöntää takausta The Icebreaking Company Oy:lle esitetyssä muodossa.

Kokouksessa pidettiin tauko kello 18.23-18.38.

Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi, että Paanasen muutosesitys raukesi kannattamattomana ja pohjaehdotuksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi.

Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että

Kaupunki omistajana päättää myöntää IceBreaking Company Oy:lle omistajan 80% takauksen yhtiön rahoitusjärjestelyistä 8,5M€

IceBreaking Companyn rahoitusjärjestelyn enimmäismäärä on yhteensä 8 500 000€, josta Kemin kaupunki omistajana takaa 80%. Takausvastuun edellytyksenä on, että kaupunki säilyy 100%-omistajana ja rahoitusjärjestelyt eivät kasvata kaupungin kokonaisvastuuta yli 6,8M€ ilman omistajan erillistä päätöstä ja nykyisten lainojen vakuudet kiinnitetään kaupungin hyväksi kaupungin vastuuta turvaavalla tavalla.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

Tuomas Paananen jätti päätökseen eriävän mielipiteen.

 

 

Kaupunginvaltuusto 16.06.2026    

349/02.05.03/2026 

   

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että

Kaupunki omistajana päättää myöntää IceBreaking Company Oy:lle omistajan 80% takauksen yhtiön rahoitusjärjestelyistä 8,5M€.

IceBreaking Companyn rahoitusjärjestelyn enimmäismäärä on yhteensä 8 500 000€, josta Kemin kaupunki omistajana takaa 80%. Takausvastuun edellytyksenä on, että kaupunki säilyy 100%-omistajana ja rahoitusjärjestelyt eivät kasvata kaupungin kokonaisvastuuta yli 6,8M€ ilman omistajan erillistä päätöstä ja nykyisten lainojen vakuudet kiinnitetään kaupungin hyväksi kaupungin vastuuta turvaavalla tavalla.

 

Päätös