Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.09.2024/Pykälä 258


 

Hakemus Sauvosaaren kaupunginosan korttelin 106 (City-Kulma) maankäyttösopimuksen muuttamiseksi

 

Kaupunginhallitus 02.09.2024 § 258 

423/10.00.04/2024 

   

 

 

Valmistelu Kaupungingeodeetti P. Rantajärvi, puh. 0505948440

 

Kaupunki ja korttelin 106 tonttien 11,12 ja 13 omistaja ovat allekirjoittaneet oheismateriaalina olevan maankäyttösopimuksen 3.10.2017. Maankäyttösopimuksessa on muun muassa sovittu, että maanomistaja maksaa kaupungille maankäyttökorvauksena rakennusoikeuden lisääntyessä 31.788,00 euroa. Korvauksen ensimmäinen erä (40%) on erääntynyt maksettavaksi 3 kuukauden kuluttua siitä, kun asemakaavan muutos on saanut lainvoiman. Maanomistaja on maksanut ensimmäisen erän sopimuksen mukaisesti. Toinen maksuerä on erääntynyt maksettavaksi kolmen vuoden kuluessa siitä, kun asemakaavan muutos on saanut lainvoiman. Kaupunginhallitus on päätöksellään 30.11.2020 §441 päättänyt, että maksuaikaa jatketaan maaliskuun loppuun 2024 saakka.

 

Hakija on lähettänyt 6.2.2024 liitteenä olevan hakemuksen toisen maksuerän lykkäämiseksi edelleen. Hakija esittää, että toinen erä tulisi maksaa sitten, kun rakennushankkeelle myönnetään rakennuslupa tai maanomistaja myy tontit, kuten maankäyttösopimuksessa on ehtoina. Maanomistajan perusteena maksun lykkäämiselle on yhtiön taloudellinen tilanne.   

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että toinen maksuerä erääntyy maksettavaksi 31.12.2025, ellei sopimuksen muu ehto mahdollista maksun perimistä aiemmin.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti, että toinen maksuerä erääntyy maksettavaksi 31.12.2025, ellei sopimuksen muu ehto mahdollista maksun perimistä aiemmin.