Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.05.2024/Pykälä 167


 

Kehityskeskustelulomakkeiston uudistaminen

 

Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta 06.05.2024 § 11 

 

 

 

 

Valmistelu Henkilöstöpäällikkö Jani Koskela

 

Kehityskeskustelu on yksi tärkeimpiä strategian jalkauttamisen välineitä. Kehityskeskusteluun kuuluu työn keskeisten osa-alueiden määritteleminen ja niistä suoriutumisen sekä toimintaedellytysten arvioiminen ja seuraavan vuoden tavoitteiden ja kehitystarpeiden sopiminen.

Henkilöstölle keskustelu antaa hyvän mahdollisuuden kertoa omia näkemyksiään ja toiveitaan työtehtäviin, omaan osaamiseensa ja työn tekemiseen liittyvissä asioissa. Henkilöstölle kehityskeskustelu toimii yhtenä mahdollisuutena vaikuttaa omaan työhönsä ja työyhteisön yhteisiin asioihin. Esihenkilö huolehtii, että työyhteisön tavoitteet ja tehtävä konkretisoidaan ja viedään henkilötasolle, niin että jokainen tietää, mitä osaa kokonaisuudesta hän on toteuttamassa.

Kehityskeskustelun perimmäinen tarkoitus on organisaation kehittäminen yhteistyössä koko henkilöstön kanssa. Kehityskeskustelun tavoitteena on varmistaa, että työasioita käydään läpi keskitetysti ja sovitaan tarvittavista yksilötason tavoitteista sekä kehittämistoimenpiteistä.

Nykyistä kehityskeskustelulomakkeistoa on tarpeen päivittää, koska lomakkeisto on todettu raskaaksi. Työsuojelutyöryhmä on työstänyt uuden kehityskeskustelulomakkeiston liitteenä, jonka tarkoituksena on luottamuksellisen kahdenkeskisen keskustelun pohjalta tarkastella sujuvaa työntekoa sekä oman työnteon resursseja. Uudistetun kehityskeskustelulomakkeen tarkoituksena on kehittää työyhteisöjen toimintaa jatkuvan dialogin parantamiseksi. Kehityskeskustelut tulee käydä vuosittain helmi-maaliskuun aikana.

Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Jani Koskela

 

Päätösehdotus Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta hyväksyy kehityskeskustelulomakkeen uudistamisen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle päätettäväksi.

 

Päätös Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta tarkentaa viimeisen kappaleen esittelytekstiä siten, että  kehityskeskustelut tulee käydä vuosittain. Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta hyväksyi uudistetun kehityskeskustelulomakkeiston ja lähettää sen eelleen kaupunginhallitukselle päätettäväksi.

 

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 13.05.2024 § 167 

249/01.03.00/2024 

   

 

 

Valmistelu 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy kehityskeskustelulomakkeen uudistamisen.

 

Päätös Henkilöstöpäällikkö Jani Koskela esitteli asiaa kokouksessa. 

Kaupunginhallitus hyväksyi kehityskeskustelulomakkeiston uudistamisen.