Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.02.2024/Pykälä 80


1 Korjatut laskelmat kh 220224

 

Talousarvion päivittäminen ja talouden lisäsopeutus

 

Kaupunginhallitus 22.02.2024 § 80 

342/02.02.00/2023 

   

 

 

Valmistelu Kaupunginvaltuusto hyväksyi talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman vuosille 2024-2027 kokouksessaan 4.12.2023. Esittelytekstissä on todettu, että niin yhteisöveron jako-osuus kuin valtionosuus tarkentuvat talousarvion hyväksymisen jälkeen ja voivat aiheuttaa tarvetta talousarvion ja taloussuunnitelman päivittämiseen tammi-helmikuussa 2024.

 

Kemin kaupungin yhteisöveron jako-osuus vuodelle 2024 kasvaa, koska vuoden 2022 yhteisöverosuoritukset ovat olleet vuotta 2020 paremmat. Kemin yhteisöveron jako-osuus vuonna 2023 oli 0,0026029 ja vuonna 2024 se on 0,0044519, jonka verohallinto vahvisti 16.1.24. Vuonna 2025 yhteisöveron jako-osuuden arvioidaan kuitenkin jälleen pienentyvän. Verotulot on korjattu uusimman veroennusteen mukaisiksi. Investointisuunnitelmaan on lisätty uimahalli vuodelle 2027, koska päätöstä siitä, rahoitetaanko hanke oma rahoitteisesti vai leasingrahoituksella.

 

Joulukuussa hyväksytyssä talousarviossa ei huomioitu valtiovarainministeriön marraskuussa antamia ennakkoarviointeja vuosien 2024-2027 korjatuista valtionosuuksista, jotka vaikuttavat varsinkin vuosien 2025-2027 valtionosuuksiin. Myös vuoden 2024 valtionosuus on uusimman arvion mukaan pienempi kuin aiemmin arvioitiin. Valtionosuudet on korjattu uusimman arvion mukaisiksi.

 

Korjatut arviot ovat olennaisesti heikommat kuin mitä niiden arvioitiin olevan. Tämä yllättävä valtionvarainministeriön lisäleikkaus vaarantaa kunnan kyvyn tuottaa peruspalveluita. Kemin kaupungille tämä valtionosuuden kokonaisvaikutus tarkoittaisi jopa 2,4% veronkorotuspainetta, mikäli talouden tasapaino haluttaisiin saavuttaa pelkästään veronkorotusten kautta. Toisaalta valtuusto on jo päättänyt merkittävistä taloudensopeutustoimenpiteistä ja niiden palveluiden kautta toteutettavat lisätoimenpiteet vaarantaisivat oleellisesti kuntalaisten saamat palvelut sekä käytännössä ei mahdollistaisi ollenkaan harkinnanvaraisia palveluita niihin painopisteisiin, jotka ovat olleet keskiössä. Tästä syystä on ilmeistä, että tasapainon saavuttaminen edellyttää merkittävää omaisuuden realisointia. Talouden tasapainottamiseksi vuodelle 2025 on lisätty omaisuuden myynnistä saatavaa satunnaista tuloa, jolla alijäämä saadaan katettua, mutta tuloslaskelman osalta tasapainotustarvetta jää.

 

Tämä edellyttää sitä, että kaupungin tarpeen arvioida omistamisen tehokkuutta ja arvioida konserniomistusten realisoinnin mahdollisuuksia ja luopua sellaisista omistuksista, joiden strateginen merkitys on kaupungille vähäinen tai omistuksista luopumista silloin kun se strategisesti tai taloudellisesti perusteltua.

 

Korjatut laskelmat liitteenä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle:

1. Valtuusto hyväksyy päivitetyn talousarvion vuodelle.

2. Valtuusto päättää, että kaupungissa arvioidaan konserniomistusten realisoinnin mahdollisuuksia sekä luopumista sellaisista omistuksista, joiden strateginen merkitys on kaupungille vähäinen tai luopumista omistuksista kun se on strategisesti tai taloudellisesti perusteltua.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle:

1. Valtuusto hyväksyy päivitetyn talousarvion vuodelle 2024 ja talous-suunnitelman vuosille 2025-2027.

2. Valtuusto päättää, että kaupungissa arvioidaan konserniomistusten reali-soinnin mahdollisuuksia sekä luopumista sellaisista omistuksista, joiden strateginen merkitys on kaupungille vähäinen tai luopumista omistuksista kun se on strategisesti tai taloudellisesti perusteltua.