Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 8


 

Valtuutettu Paavo Väyrysen ja yhdentoista muun valtuutetun aloite Kemin kulttuurien talo - Sauvotalo

 

Kaupunginvaltuusto 12.12.2022 § 110 

 

 

 

Valtuutettu Ulla Miettunen esitti valtuutettu Paavo Väyrysen puolesta seuraavan aloitteen:

 

Kemin kulttuurien talo - Sauvotalo

 

Kemin kaupunginarkkitehti Onni Ermalan suunnittelema v.1955 valmistunut kulttuurihistoriallisesti arvokas Sauvotalo on osa kemiläisten ja lähikuntalaistenkin sielunmaisemaa.

 

Kaunis rakennus toimi aluksi työväentalona. Viime vuosikymmenet sitä on käytetty opetus- ja harrastustiloina. Se on palvellut sekä kulttuuri- että urheilutoimintaa.

 

Massiivisen ( 4300m2 ) ja monimuotoisen rakennuksen omistaa Lapin ammattikorkeakoulu. Rakennus on vielä kohtuullisessa kunnossa. Kiinteistölle on tehty kuntoarvio ja korjaussuunnitelma v. 2019. Korjauksia ei ole tehty, koska Lapin AMK:lla ei ole enää rakennukselle käyttöä.

Rakennuksessa on monia ja monenlaiseen toimintaan sopivia tiloja: juhlasali näyttämötiloineen, auditorio, koulu- ja toimistohuoneita sekä nuoriso- ja urheiluseurojen harrastustiloja.

 

Kemiläiset haluaisivat saada Sauvotalon takaisin arvoiseensa käyttöön. Lapin AMK on valmis yhteistyöhön, jotta arvorakennus pelastuisi.

Suomen kulttuurirahasto tukee tällaisia hankkeita. EU:sta on myös mahdollisuus saada tukea. Museovirastolta on saatavissa tukea korjaustoimintaan säätiön kautta.

 

Tällä aloitteella me allekirjoittaneet esitämme, että Kemin kaupunki edesauttaisi Sauvotalon saamiseksi arvoiseensa käyttöön.

 

 

Päätös Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten.

 

 

 

Kaupunginhallitus 09.01.2023 § 13 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää aloitteen lausunnon valmistelua varten tilapalvelulle ja hyvinvointitoimialalle. Aloitteeseen tulee antaa yhteinen lausunto, jossa huomioidaan niin tila kuin toiminnalliset tarpeetkin. Valmistelun osalta tulee huomioida, että kaupungilla ei ole edellytyksiä tukea hanketta rahallisesti tai investoida ko. kiinteistöön, mutta tukee hanketta muilla käytettävissä olevilla keinoilla. Valmistelun johtovastuu tilapalvelulla.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen lausunnon valmistelua varten tilapalvelulle ja hyvinvointitoimialalle. Aloitteeseen tulee antaa yhteinen lausunto, jossa huomioidaan niin tila kuin toiminnalliset tarpeetkin. Valmistelun osalta tulee huomioida, että kaupungilla ei ole edellytyksiä tukea hanketta rahallisesti tai investoida ko. kiinteistöön, mutta tukee hanketta muilla käytettävissä olevilla keinoilla. Valmistelun johtovastuu tilapalvelulla.

 

 

Ympäristölautakunta 19.12.2023 § 115 

 

 

Valmistelu kaupunginarkkitehti Kaisa-Mari Immonen ja hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala

 

Tilapalvelu on irtisanonut Lapin Ammattikorkeakoululta vuokrattuna olleet  Sauvotalon tilat vuoden 2020 lopussa. Tilat olivat vajaakäytöllä, useita tiloja tyhjillään. Tiloissa oli myös sisäilmaan liittyviä ongelmia, mm. riittämätön ilmanvaihto sekä ilmanlaadun ongelmia. Aikaisempaan kokemukseen viitaten tiloihin on vaikea löytää vuokralaisia kaupungin organisaatiosta.

 

Kaupunkikuvallisesti ja Kemin historiaan liittyen olisi kannatettavaa, että Sauvotalo jatkaisi elämäänsä kunnostettuna. Kuten kaupunginhallitus on todennut, valitettavasti Kemin kaupungilla ei ole edellytyksiä tukea hanketta rahallisesti tai investoida ko. kiinteistöön.

 

Hyvinvointitoimialalla ei ole tällä hetkellä eikä suunnitelmissa tarvetta  laajentaa toimintoja uusiin/esitettyihin tiloihin.

Edetään valtuuston palveluverkkopäätöksen mukaan ja siihen liittyvien tilojen ja toimintojen yhteensovittamista.

 

 

Esittelijä Ympäristöjohtaja Mika Grönvall

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta esittää vastauksena Paavo Väyrysen ja yhdentoista muun valtuutetun aloitteeseen Kemin kulttuurien talo - Sauvotalo, että kaupungilla ei ole edellytyksiä tukea Sauvotalon hanketta rahallisesti tai investoida ko. kiinteistöön, mutta tukee hanketta muilla käytettävissä olevilla keinoilla. Hyvinvointitoimialalla ei ole tarvetta laajentaa toimintoja Sauvotalon tiloihin. Päätös lähetetään edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Ympäristölautakunta päätti esittää vastauksena Paavo Väyrysen ja yhdentoista muun valtuutetun aloitteeseen Kemin kulttuurien talo - Sauvotalo, että kaupungilla ei ole edellytyksiä tukea Sauvotalon hanketta rahallisesti tai investoida ko. kiinteistöön, mutta tukee hanketta muilla käytettävissä olevilla keinoilla. Hyvinvointitoimialalla ei ole tarvetta laajentaa toimintoja Sauvotalon tiloihin. Päätös lähetetään edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle tiedoksi.

 

 

Kaupunginhallitus 22.01.2024 § 28 

 

 

Valmistelu 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi ympäristölautakunnan lausunnon ja saattaa sen valtuuston tietoon vastauksena valtuutettu Paavo Väyrysen ja yhdentoista muun valtuutetun aloitteeseen Kemin kulttuurien talo - Sauvotalo

 

Päätös Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi ympäristölautakunnan lausunnon ja saattaa sen valtuuston tietoon vastauksena valtuutettu Paavo Väyrysen ja yhdentoista muun valtuutetun aloitteeseen Kemin kulttuurien talo - Sauvotalo.

 

 

Kaupunginvaltuusto 29.01.2024 § 8 

741/10.03.01.02/2022 

   

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää merkitä tiedoksi ympäristölautakunnan lausunnon vastauksena valtuutettu Paavo Väyrysen ja yhdentoista muun valtuutetun aloitteeseen Kemin kulttuurien talo - Sauvotalo.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti merkitä tiedoksi ympäristölautakunnan lausunnon vastauksena valtuutettu Paavo Väyrysen ja yhdentoista muun valtuutetun aloitteeseen Kemin kulttuurien talo - Sauvotalo.