Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 12


 

Vihreiden valtuustoryhmän aloite kokopäiväisen koulunkäynninohjaajan palkkaamisesta lukiolle

 

Kaupunginvaltuusto 29.01.2024 § 12 

69/12.00.00/2024 

   

Valtuutettu Tuula Mäkinen esitti seuraavan aloitteen:

 

Aloite kokopäiväisen koulunkäynninohjaajan palkkaamisesta lukiolle

 

Esitämme, että Kemin lyseon lukioon palkataan kokopäiväinen koulunkäynninohjaaja ja rahoitus etsitään hyvinvointilautakunnan raamista.

 

Koulumaailma kävi läpi suuren murroksen, kun oppivelvollisuusikää nostettiin ja nykyiset vanhat rakenteet eivät täysin pysty vastaamaan tämän päivän vaatimuksiin. Kaikkien nuorten on opiskeltava toisen asteen opinnoissa ja myös lukio-opintoihin hakeutuu nykyään opiskelijoita hyvin monenlaisen opiskeluvalmiuksin. Tällä hetkellä resurssit eivät riitä takaamaan parasta mahdollista tukea kaikille, erityisesti niille nuorille, joilla on haasteita toiminnanohjauksen ja arjen rutiinien kanssa. Näitä opiskelijoita on yhä kasvava määrä.

 

Tänä päivänä osa opiskelijoista päätyy pahimmillaan jopa keskeyttämään opinnot riittävän tuen puuttuessa. Koulunkäynninohjaajat ovat korvaamaton tuki ja apu peruskoulun puolella. Nyt kun oppivelvollisuus ulottuu myös lukioon, niin meidän tulisi taata lain hengen mukainen tuki myös näille oppivelvollisuuden piiriin kuuluville lukio-opiskelijoille.

 

Lukiolla on havahduttu ohjaajatarpeeseen. Kun syrjäytymisvaarassa olevat nuoret saisivat koulunkäynninohjaajan päivittäistä tukea arkeensa ja koulupäivän sujumiseen, niin tällä tavoin saisimme pysyvyyttä ja jatkuvuutta monen opiskelijan opintopolkuun myös toisella asteella.

 

Yksikin koulunsa keskeyttävä ja opinnoista syrjäytyvä nuori on liikaa. Opintojen riittävä tukeminen on tietysti mittaamattoman arvokasta nuorille itselleen, mutta myös pitkäntähtäimen kannattava sijoitus kuntatalouden näkökulmasta. Yhden koulunkäynninohjaajan palkkauksella voidaan aidosti ennaltaehkäistä monen nuoren syrjäytymistä ja tukea heitä edistymään opinnoissa ja antaa näin parempia valmiuksia löytää paikkansa myös työelämässä.

 

Koulunkäynninohjaajalle on lukiossa todellinen tarve ja tämä olisi oikein kohdennettu ja kustannustehokas tuki kemiläisten nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Koulutus on sijoitus tulevaisuuteen ja koulunkäynninohjaaja on nuorille aidosti arvokas tuki opiskelussa.

 

 

Päätös Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten.