Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 28.02.2024/Pykälä 11


 

Sidonnaisuusilmoitukset

 

Tarkastuslautakunta 31.01.2024 § 5 

 

 

 

 

Valmistelu Kaupunkitarkastaja Maria Vaittinen puh. 040 184 1970

 

Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

 

    Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka kuntalain §:n 121 mukaisesti valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi. Kunnan hallintosäännön 76 § mukaan tarkastuslautakunnan on saatettava sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi kerran vuodessa.

 

Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Tarkastuslautakunta tarkistaa ilmoitukset ennen niiden julkaisua internetsivuilla. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

 

Sidonnaisuuksien ilmoitusvelvollisuus koskee

 

Luottamushenkilöistä:

  • Kaupunginhallituksen sekä konserni- ja suunnittelujaoston kaikkia jäseniä ja varajäseniä
  • Valtuuston ja lautakuntien puheenjohtajia ja varapuheenjohtajia
  • Maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä ja varajäseniä

 

Viranhaltijoista:

  • Kaupunginjohtajaa
  • Kaupunginhallituksen ja lautakuntien esittelijöitä

 

Luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden tulee tehdä sidonnaisuusilmoitus sähköisen järjestelmän kautta, joka löytyy kaupungin internetsivuilta https://www.kemi.fi/kaupunki-ja-hallinto/paatoksenteko/sidonnaisuusilmoitukset/

 

 

Esittelijä Kaupunkitarkastaja Maria Vaittinen

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta kehottaa luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita jättämään sidonnaisuusilmoituksen 31.3. mennessä.

 

Päätös Tarkastuslautakunta päätti kehottaa luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita jättämään sidonnaisuusilmoituksen 31.3. mennessä.

 

 

 

 

 

Tarkastuslautakunta 28.02.2024 § 11 

653/00.03.00/2021 

   

 

 

Valmistelu Kaupunkitarkastaja Maria Vaittinen puh. 040 184 1970

 

Tarkastuslautakunta on pyytänyt luottamushenkiöitä ja viranhaltijoita jättämään sidonnaisuusilmoituksensa 31.3.2024 mennessä. Tarkastuslautakunta käsittelee kokouksessaan saapuneet sidonnaisuusilmotukset.

 

Esittelijä Kaupunkitarkastaja Maria Vaittinen

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta tarkastaa saapuneet sidonnaisuusilmoitukset ja päättää julkaista hyväksytyt ilmoitukset kaupungin internetsivuilla.

 

Päätös Tarkastuslautakunta tarkasti kokouspäivään mennessä saapuneet sidonnaisuusilmoitukset ja päätti julkaista hyväksytyt ilmoitukset kaupungin internetsivuilla.