Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 25.01.2024/Pykälä 9


 

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) myöntämän valtionosuuden oikaisu

 

Hyvinvointilautakunta 25.01.2024 § 9 

574/02.05.01.01/2023 

   

 

 

Valmistelu Hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala 040-7418946

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on tehnyt päätöksen 29.12.2023 opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävästä rahoituksesta vuodelle 2024. Opetushallitus on lähettänyt päätöksen Kemin kaupungille 11.1.2024.

 

Päätöksen mukaan Kemin kaupungille myönnettävä vuoden 2024 opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuus/rahoitus käyttökustannuksiin on 39.622 €. Valtionosuuslaskelma perustuu tilastointipäivän 20.9.2023 tietoihin.

 

Valtionosuuspäätöksen tarkistuksessa huomattiin, että esi- ja perusopetuksen rahoitustietoihin eivät ole siirtyneet kaikki ne tiedot, joita syksyllä oli ilmoitettu. Asiaa tiedusteltin Opetushallitukselta, joka  ohjeisti tietojen korjaamiseen ja oikausvaatimuksen tekemiseen.

 

Päätökseen tyytymätön  saa vaatia siihen oikaisua opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Oikaisuvaatimus osoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriölle ja se on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa Opetushallituksen kirjaamoon.

 

Oheismateriaalina päätös myönnetystä rahoituksesta, esi- ja perusopetuksen valtionosuusrahoitustietojen korjauslomake ja oikaisuvaatimus, jossa on tarkennettu korjauslomakkeella haettavia  muutoksia ja niiden perusteita.

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää hakea oikaisua Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) 29.12.2023 tekemään rahoituspäätökseen vuodelle 2024. Hyvinvointilautakunta oikeuttaa hyvinvointijohtajan valmistelemaan ja allekirjoittamaan oikaisuvaatimushakemuksen. Päätös lähetetään tiedoksi kaupunginhallitukselle.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta päätti hakea oikaisua Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) 29.12.2023 tekemään rahoituspäätökseen vuodelle 2024. Hyvinvointilautakunta oikeutti hyvinvointijohtajan valmistelemaan ja allekirjoittamaan oikaisuvaatimushakemuksen. Päätös lähetetään tiedoksi kaupunginhallitukselle.