Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 408


 

Selvitys House of Laplandin yhteismarkkinointitoimenpiteiden siirtymisestä osaksi Lapin liittoa

 

Kaupunginhallitus 11.12.2023 § 408 

668/00.04.01/2023 

   

 

 

Valmistelu Lapin yhteisen brändin ja koko Lapin yhteistä markkinointia toteuttava yhtiö on käsitellyt yhtiön tulevaisuuden työn edellytyksiä yhtiön hallituksessa. Kuntien erilaiset tarpeet ja edellytykset sitoutua yhteiseen koko Lapin yhteiseen markkinointiin vaihtelevat toisistaan, mikä johtaa yhtiön toiminnan osalta siihen, että merkittävä aika ja resurssi yhtiön toiminnassa menee siihen, että toiminnan perusrahoitus varmistetaan. Olennaista on se, että kaikki kunnat ovat yhteisessä tekemisessä mukana ja kaikki myös osallistuvat kustannuksiin.

 

Pitkäjänteisen työn varmistamiseksi on pohdittu, että olisiko tarkoituksenmukaisinta, että Lapin brändi- ja markkinointityö olisi osa Lapin liiton toimintaa. Asiaa on selvitetty yhdessä Lapin liiton kanssa. Lapin liiton hallitus on käsitellyt asiaa ja pyytänyt kunnilta kantaa asiasta.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää antaa omana lausuntonaan asiasta, että Kemin kaupunki puoltaa House of Laplandin toiminnan siirtymistä osaksi Lapin liiton toimintaa. Tällä varmistetaan se, että koko Lapin brändi- ja markkinointi sekä kehittämistyö toteutuu kokonaisuutena ja koko Lappi on prosessissa mukana.

 

Päätös Pekka Tiitinen ilmoitti esteellisyytensä (yhteisöjäävi) asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta käsittelyn ajaksi. Tuire Kourula toimi puheenjohtajana pykälän käsittelyn ajan.

Kaupunginhallitus päätti antaa omana lausuntonaan asiasta, että Kemin kaupunki puoltaa House of Laplandin toiminnan siirtymistä osaksi Lapin liiton toimintaa. Tällä varmistetaan se, että koko Lapin brändi- ja markkinointi sekä kehittämistyö toteutuu kokonaisuutena ja koko Lappi on prosessissa mukana.