Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 364


 

Varavaltuutettu Matti Adolfsenin ja yhdeksän muun valtuutetun aloite hallintosäännön päivittämiseksi

 

Kaupunginvaltuusto 02.10.2023 § 93 

 

 

 

Varavaltuutettu Matti Adolfsen esitti seuraavan aloitteen:

 

Valtuustoaloite hallintosäännön päivittämiseksi

 

Hallintosääntöön on jäänyt  muotovirhe, joka tuottaa ristiriitaisen tulkintamahdollisuuden Kemin ja ympäryskuntien välille solmittujen, voimassaolevien sopimusten suhteen. Ristiriita on syytä poistaa kiireesti, sen tarkoituksellinen väärintulkinta aiheuttaa jo kitkaa lautakuntatyöskentelyssä.

 

Jousikvartetin ja musiikkiopiston kuntasopimuksissa on erikseen määritelty, että näiden toimintayksiköiden hallintoelimenä toimii Länsi-Pohjan musiikkitoimen yhteislautakunta. Kuitenkin, hyvinvointilautakunnan on havaittu toistuvasti loukkaavan tätä sopimuksen edellyttämää toimintamallia, epäämältä lautakunnalta tietoja k.o. Toimintayksiköiden budjetista ja rajoittamalla lautakunnan sananvaltaa mm. Estämällä lautakuntaa nostamasta omalle esityslistalleen aihepiiriin kuuluvia asioita.

 

Hallintosäännön 18§ määrittelee lautakuntien yleistehtävät ja ratkaisuvallan. Tähän ei tarvita muutosta. Tässä aloitteessa esitän, että:

Hallintosäännön 20§ Määritellään musiikkitoimen yhteislautakunnan tehtävät. Tähän kohtaan lisätään alkuun: "Lautakuntien yleistehtävien (18§) lisäksi lautakunta.."

Sama korjaus kannattaa tehdä myös elinvoimatoimialan alaiseen vapaan sivistystyön lautakunnan tehtävänkuvaukseen. Siellä ei tosin ole ollut mitään ongelmia asian suhteen, mutta kaiken varalta.

 

Toinen päivityksen tarpeessa oleva osa-alue on kulttuurialan johtajien asema. Tällä hetkellä se ei täytä valtionosuuslainsäädännön vaatimuksia ja kuten on huomattu, tuottaa päätöksenteon hitauden lisäksi vakavaa mainehaittaa esim. Kirjastonjohtajan rekrytoinnin ongelmien kautta.

Laki esittävän taiteen valtionosuuksista sekä museolaki edellyttävät johtajalta päätoimisuutta ja suunnittelu/päätäntävaltaa yksikkönsä johtamisessa. Muutettava pykälä 34§, lisätään tulosaluepäälliköiden luetteloon Museonjohtaja, intendentti, kirjastonjohtaja ja musiikiopiston rehtori. Tarkistetaan myös johtajien tehtävänkuvaukset vastaamaan todellista tehtävää (34.7-34.10)

 

 

Päätös Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten.

 

 

 

Kaupunginhallitus 16.10.2023 § 321 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Aloite lähetetään kaupungin kanslialla valmistelua varten 

 

Päätös Aloite lähetettiin kaupungin kanslialla valmistelua varten .

 

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 13.11.2023 § 364 

509/00.01.01/2023 

   

 

 

Valmistelu Valmistelu hallinto- ja kehitysjohtaja Jukka Vilen, kaupunginjuristi Essi Salmela ja hyvinvointjohtaja Kaisa Rauvala

 

Varavaltuutettu Matti Adolfsenin ja yhdeksän muuta valtuutettua tekivät

aloitteen hallintosäännön päivittämiseksi. Adolfsen esittää aloitteessaan

muutosta Länsi-Pohjan musiikkitoimen yhteislautakunnan hallintosääntöön

siten, että hallintosäännön 20 pykälään täydennetään ja täydennyksessä

määritellään musiikkitoimen yhteislautakunnan tehtävät kyseisen pykälän

alussa lisäämällä hallintosääntöön teksti "Lautakuntien yleistehtävien (18§)

lisäksi lautakunta.."

 

 

Hallintosäännön kohta, 20§:

 

(Meri-Lapin Musiikkitoimen yhteislautakunnan ratkaisuvalta/Musiikkitoimen

yhteislautakunta päättää

 

1. opetussuunnitelman ja toimintasuunnitelman hyväksymisestä,

 

2. rehtorin opetusvelvollisuudesta,

 

3. oppilaan määräaikaisesta erottamisesta ja oppilaan opinto-oikeuden

peruuttamisesta oppilasta, hänen huoltajaansa ja opettajiaan kuultuaan)

 

Adolfsenin ehdotus on tarpeeton, koska 18 § määrää lautakuntien

toimivallasta seuraavasti:

 

Hallintosäännön kohta, 18§:

 

(Lautakuntien yleistehtävät ja ratkaisuvalta

Lautakunnan tehtävänä on, ellei myöhemmin tässä hallintosäännössä

toisin määrätä...)

 

Hallintosäännössä määritellään ensin kaikkien lautakuntien yleistoimivalta

18. §:ssä ja sen jälkeen toimialakohtainen erityistoimivalta 20. §:ssä.

Hallintosäännön 18 § koskee luonnollisesti myös Meri-Lapin

Musiikkitoimen yhteislautakunnan toimintaa ja siten toimivaltamääräyksiä

ei ole tarpeen toistaa esitetyllä tavalla. Aloitteessa esitetty

toimivaltamuutos ei ole muutos, esitetty muutos sisältyy jo nykyiseen

hallintosääntöön.

 

Tämän lisäksi Adolfsen esittää muutoksia kulttuurialan johtajien asemaan

ja esittää aloitteessaan väitteen, että nykytilanne ei tällä hetkellä täytä

valtionosuuslainsäädännön vaatimuksia. 

 

Adolfsenin väite ongelmista valtionosuuslainsäädännön kanssa ei pidä

paikkaansa.

 

Kemin kaupungin uudessa organisaatiossa vähennettiin johtavien

viranhaltijoiden määrää poistamalla hallinnosta yksi taso,

tulosyksikköpäällikkötaso. Adolfsenin aloitteessaan esittämät muutokset

koskevat juurikin uudistuksessa poistettua päällikkötasoa.

Organisaatiouudistuksessa ei ole havaittu sellaisia ongelmia, että

uudistusta olisi esitetyllä tavalla syytä perua tai muuttaa. Nykyinen organisaatio on selkeämpi, tuloksellisempi ja kustannustehokkaampi. Lähtökohtana on ollut myös se, että jokainen tulosyksikkö toteuttaa kaupungin strategiaa ja talouden hallintaa sekä kehittämistarpeita työnjohdon alaisuudessa ilman eri vapauksia.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tietoon vastauksen varavaltuutettu Matti Adolfsenin ja yhdeksän muun valtuutetun aloitteeseen hallintosäännön päivittämiseksi ja saattaa sen valtuuston tietoon vastauksena Adolfsenin aloitteeseen.

 

Päätös Kaupunginhallitus merkitsi tietoon vastauksen varavaltuutettu Matti Adolfsenin ja yhdeksän muun valtuutetun aloitteeseen hallintosäännön päivittämiseksi ja saattaa sen valtuuston tietoon vastauksena Adolfsenin aloitteeseen.