Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 19.12.2023/Pykälä 113


1 Pyörätiesuunnitelma

 

Vihreiden valtuustoryhmän aloite Kemin pyöräteiden kunnostamiseksi

 

Kaupunginvaltuusto 12.06.2023 § 67 

 

 

 

Valtuutettu Tuula Mäkinen esitti seuraavan aloitteen:

 

Aloite Kemin pyöräteiden kunnostamiseksi

 

Kemin kaupungin alueella on syytä kunnostaa, ylläpitää ja lisätä pyöräteiden määrää.

 

Pohjoisen olosuhteissa niin auto- kuin pyörätietkin kärsivät vuosittain routavaurioita ja niiden kunnossapito vaatii toistuvasti uutta asfalttia. Tällä hetkellä monet pyörätiet kunnan alueella ovat rosoisia, kuoppaisia ja paikoittain jopa vaarallisen rikkonaisia. Monista tärkeistä väylistä myös puuttuu kokonaan tai osittain pyöräilijöille sopiva kaista. Esimerkiksi etelän suuntaan hotelli Yöpuun ja keskustan väliltä puuttuu pyörätie kokonaan. Pyöräilijät joutuvat joko ajamaan autotien pientareella tai omakotitaloalueen halki, missä kaiken lisäksi puuttuu tietöiden takia pitkältä alueelta asfaltti kokonaan. Lukuisia vastaavia ongelmakohtia löytyy ympäri kuntaa muualtakin. Monin paikoin pyörätiet ovat huonokuntoiset tai puutteelliset.

 

Kemin kaupunki kaavailee kouluverkon tiivistämistä ja oppilaitosten keskittämistä yhä enemmän keskustan alueelle. Tätä ennakoiden olisi syytä huolehtia kaupunki-infra kuntoon myös pyöräteiden osalta koko kunnan alueella. Kaikista kaupunginosista tulisi olla esteetön pyöräilyreitti vähintäänkin keskustan alueelle. Lapset ja nuoret liikkuvat aktiivisesti pyöräillen ja tämä edistää myös terveyttä sekä hyvinvointia monin tavoin. Pyöräily on kuitenkin mahdollista vain silloin kun on olemassa riittävän kattava ja hyväkuntoinen pyörätieverkosto.

 

Kemin kaupungin nettisivuilla kerrotaan, että Kemin kaupunki on aidosti vihreä kunta. Haluamme noudattaa vähähiilisyyden ja kestävän kehityksen periaatteita sekä omassa että sidosryhmiemme toiminnassa.

Lähde: https://www.kemi.fi/kaupunki-ja-hallinto/suuri-pieni-kaupunki/vihrea-kemi/

 

Brändinsä mukaisesti Kemin tulisi olla toiminnassaan vihreä kunta ja mahdollistaa nykyistä paremmat mahdollisuudet työ- ja koulumatkapyöräilyyn sekä vapaa-ajan liikkumiseen pyöräteillä.

 

Tällä aloitteella toivomme suunnitelmaa sekä käytännön toteutusta pyöräteiden lisäämiseksi ja niiden jatkuvaan kunnossapitoon.

 

 

Kemissä 12.6.2023

Vihreiden valtuustoryhmä

 

Tuula Mäkinen

 

 

Päätös Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten.

 

 

Kaupunginhallitus 13.11.2023 § 370 

 

 

 

 

Valmistelu 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää aloitteen ympäristötoimialalle lausuntoa varten.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen ympäristötoimialalle lausuntoa varten.

 

 

 

 

 

Ympäristölautakunta 19.12.2023 § 113 

374/10.03.00.01/2023 

   

 

 

Valmistelu Ympäristöjohtaja Mika Grönvall, 5.12.2023

 

Kaupungilla on noin 66 kilometriä kevyen liikenteen väyliä. Pyöräilyverkosto on varsin kattava. Kaupunki on laatinut pyöräteistä yleissuunnitelman, jossa on esitetty muun muassa perusparannuskohteita ja uusia pyöräteitä. Suunnitelmassa on myös esitetty erillistä pyöräkaistaa aloitteessa mainitulle Eteläntielle. Pyörätiesuunnitelma on liitteenä.

 

Osa pyöräteistä on huonossa kunnossa ja ympäristölautakunnan vuoden 2024 talousarvioesityksessä on tähän puututtu esittämällä usean pyörätien perusparannusta. Ympäristötoimiala esittää suunnittelukauden jokaiselle vuodelle kevyen liikenteen väylien perusparannuksia investointiohjelman puitteissa.

 

Esittelijä Ympäristöjohtaja Mika Grönvall

 

Päätösehdotus Lautakunta antaa oheisen lausunnon kaupunginhallitukselle.

 

Päätös Lautakunta päätti antaa oheisen lausunnon kaupunginhallitukselle.