Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.10.2023/Pykälä 323


 

Kaupunginvaltuuston kokouksen päätösten toimeenpano / Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkko

 

Kaupunginhallitus 16.10.2023 § 323 

343/00.01.02/2022 

   

 

 

Valmistelu Kuntalain 39 pykälän nojalla kaupunginhallitus toteaa, että koska valtuuston 2.10.2023 tekemä päätös § 83 ei ole syntynyt laista poikkeavassa järjestyksessä tai mennyt kaupunginvaltuuston toimivaltaa ulommaksi tai muutoin ollut lain tai asetuksen vastainen, se on täytäntöönpanokelpoinen ja voidaan panna täytäntöön kuntalain 143 pykälän nojalla ennen kuin se on saavuttanut lainvoiman.

 

Myönnetyistä lisämäärärahoista on lähetetty tieto ao. toimialoille ja tulosalueille ja kehittämis- ja talousosastolle sekä lautakuntiin vaihtuneista uusista jäsenistä ja varajäsenistä on ilmoitettu ao. lautakunnalle ja asianomaiselle henkilölle.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Valtuuston päätös saatetaan kaupunginjohtaja Matti Ruotsalaisen, hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvalan, kaupunginarkkitehti Kaisa-Mari Immosen sekä johtava rehtori Piia Hulkkosen tietoon ja toimenpiteitä varten. Tarvittava kaavamuutosprosessi ja hankesuunnittelu tulee käynnistää viipymättä ympäristö- ja hyvinvointitoimialojen yhteistyönä ja hyvinvointitoimialan tulee arvioida ja suunnitella miten vapaa-aikatoiminta ja nuorille suunnatut palvelut voidaan toteuttaa myös tulevaisuudessa kaupungin eri osissa.

Ympäristöjohtaja Mika Grönvall kokoaa hanketyöryhmän ja toimii sen puheenjohtajana,

 

Päätös Kaupunginhallitus edellytti, että suunnittelu- ja hankintaprosessi tuodaan aikataulutettuna ja auki kuvattuna kaupunginhallitukselle maaliskuun 2024 loppuun mennessä.

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.