Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 27.10.2023/Pykälä 30


 

Yhteistyö vammaisneuvoston kanssa

 

Vanhusneuvosto 27.10.2023 § 30 

545/07.02.02/2023 

   

 

 

Valmistelu Vapaa-aikapäällikkö Marke Rautiala

 

Kemin vanhusneuvosto on Kemissä toimivien eläkeläisjärjestöjen, Kemin kaupungin ja Kemin seurakunnan yhteistyöelin. Vanhusneuvoston jäseniä ovat Kemissä toimivien eläkeläisjärjestöjen sekä muiden mahdollisten vanhustyötä tekevien yhteisöjen edustajat, joilla on valtakunnallinen keskusjärjestö.

 

Vanhusneuvostojen keskeisin tehtävä on tuoda ikääntyneen väestön ääni (tarpeet, odotukset, kokemukset) suunnitteluun, päätöksentekoon ja arviointiin sekä tiedottaa ikääntyneelle väestölle vireillä olevista asioista. Vanhusneuvostojen tulee olla mukana laatimassa, seuraamassa ja arvioimassa kunnan suunnitelmia ikääntyneen väestön tukemiseksi ja osallistua palvelujen riittävyyden ja laadun arviointiin. Vanhusneuvostolla on tärkeä rooli yhteistyön tekemisessä mm. järjestöjen ja kolmannen sektorin, poliittisten päättäjien ja virkamiesten kanssa sekä toimia kaupungin alueella toimivien eläkeläisjärjestöjen yhteistyöelimenä ja ikääntyvien näkemysten välittäjänä kaupungin päätöksentekoon. (www.kemi.fi/wp-content/uploads/2023/05/ikaihmisten-hyvinvointisuunnitelma-2022-24.pdf)

 

Kemin vammaisneuvosto edistää kemiläisten vammaisjärjestöjen ja kaupungin yhteistyötä. Tärkeää on esimerkiksi vammaisten tasa-arvoinen osallistuminen yhteiskunnan eri toimintoihin. Vammaisneuvosto tekee esityksiä ja aloitteita sekä antaa lausuntoja. Se hoitaa myös muut neuvoston toimialaan kuuluvat ja kaupunginhallituksen sille antamat tehtävät.

 

Neuvostojen tehtävinä on edistää edustamiensa väestön asioita. Vanhusneuvosto esittää tiiviimpää yhteistyötä neuvostojen välille.

 

Esittelijä Vapaa-aikapäällikkö Marke Rautiala

 

Päätösehdotus Vanhusneuvosto keskustelee mahdollisista yhteistyömalleista neuvostojen kesken.

 

Päätös Vanhusneuvosto keskusteli mahdollisesta yhteistyöstä neuvostojen kesken ja päätti ehdottaa vammaisneuvostolle yhteisestä kokousta tammikuulle 2024.