Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 265


 

Kuntalaisaloite; Kemin Eläkeläiset ry:n aloite Kemin kaupungin liittymisestä ikäystävällisten kaupunkien joukkoon

 

Kaupunginhallitus 11.09.2023 § 265 

774/05.01.00/2021 

   

 

 

Valmistelu Kemin kaupunginvaltuusto

 Kemin vanhusneuvosto

 

 Kemin Eläkeläiset ry:n syyskokous esittää, että Kemin kaupunki liittyy ikäystävällisten kaupunkien joukkoon.

 

 Pelkkä ikäystävälliseksi julistautuminen ei kuitenkaan riitä, vaan kaupungin rakenteiden, palveluiden ja muiden toimintojen on oikeasti oltava ikääntyneet ihmiset ja heidän tarpeensa ja rajoituksensa huomioon ottavia.

 

 Tämän esityksen liitteenä on ikäystävällisiksi pyrkiviä kaupunkeja varten tehty Maailman terveysjärjestön (WHO) tarkistuslista. Osa listassa olevista asioista on jo toteutunut, mutta parannettavaa vielä riittää.

 

 Esitämme, että kaupungin viranhaltijat ja toimielimet käyvät tarkistuslistan huolellisesti läpi ja tekevät päätökset tarvittavista parannuksista ja niiden toteuttamisen aikataulusta, jotta ainakin valtaosa - tai mieluummin kaikki - tarkistuslistan asioista tulevat toteutettua.

 

 Kemissä 18.11.2021

 

 Kemin Eläkeläiset ry:n syyskokous

Valmistelu: Hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala 8.8.2023

 

Kemin Eläkeläiset ry:n syyskokous on esittänyt, että Kemin kaupunki liittyy

ikäystävällisten kaupunkien joukkoon. Liitteenä on toimitettu

ikäystävällisiksi pyrkiviä kaupunkeja varten  Maailman terveysjärjestön

(WHO) tarkistuslista.  

 

Aloite on toimitettu toimialojen johtaville viranhaltijoille, jotka kukin oman

osaamisalueensa näkökulmasta läpikäyvät tarkistuslistassa olevat

asiakohdat. Tarvittaessa hyödynnetään kuntalaisille suunnattujen kyselyjen

tuloksia tai muilla tavoin kerättyä tietoa. 

 

Ympäristötoimiala: ikäystävällinen asuminen, ikäystävälliset rakennukset ja

ulkotilat

 

Hyvinvointi: ikäystävällinen yhteiskunnan toimintoihin osallistuminen

toimistoihin osallistuminen (osin myös ympäristö), ikäystävällinen arvostus

ja yhteiskuntaan kuuluminen

 

Elinvoima: Ikäystävällinen osallistuminen ja työllistyminen

 

Keskushallinto: Ikäystävällinen tiedonvälitys ja tiedotus

 

Lapha: Ikäystävälliset terveyspalvelut ja muut yhteiskunnalliset palvelut

 

 

Toimialat hyödyntävät  mahdollisuuksien mukaan sekä  talouden

suunnittelussa että toimeenpanossa sekä uudisrakentamisessa maailman

terveysjärjestön laatimaa tarkistuslistaa. Monelta osin  tarkistuslistan asiat

toteutuvat moitteettomasti, osa voidaan toteuttaa pienin parannuksin ja

oisiin tarvitaan tarkempaa suunnittelua ja taloudellisia satsauksia.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee Kemin eläkeläiset Ry:n aloitteen tiedoksi ja kehottaa toimialoja ottamaan toiminnassaan huomioon WHO:n tarkistuslistan esitykset.

Kaupunki valmistelee liittymistä WHO:n ikäystävällisten kaupunkien joukkoon. Tavoitteena on liittyä vuoden 2024 aikana.

 

Päätös Kaupunginhallitus merkitsi Kemin eläkeläiset Ry:n aloitteen tiedoksi ja kehottaa toimialoja ottamaan toiminnassaan huomioon WHO:n tarkistuslistan esitykset.

Kaupunki valmistelee liittymistä WHO:n ikäystävällisten kaupunkien joukkoon. Tavoitteena on liittyä vuoden 2024 aikana.