Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 208


 

Nimeämispyyntö Lapin TE24-koordinaatiohankeen ohjausryhmän jäseneksi

 

Kaupunginhallitus 19.06.2023 § 208 

141/02.05.02/2023 

   

 

 

Valmistelu Lapin liitossa on käynnistynyt Lapin TE 24 -koordinaatiohanke toukokuussa 2023 AKKE -rahoituksella. TE24-uudistus on hyväksytty eduskunnassa ja sen myötä työvoimapalvelut siirtyvät kuntien tehtäväksi 1.1.2025 alkaen. Lapissa muutoksen valmistelu on monin paikoin käynnissä mm. työllisyyden kuntakokeiluiden ja erilaisten hankkeiden myötä. Lapin kunnat ovat käynnistäneet koko Lappia koskevan Lapin TE24-koordinaatiohankkeen, jonka hallinnoijana toimii Lapin liitto.

 

 Hanketta toteutetaan rinnakkain virallisen järjestäjävastuussa olevan tahon organisoiman ja kuntien yhteisesti resursoiman valmistelun kanssa siten, että hanketyöllä tuetaan yhteistoiminta-alueiden valmistelua ja niiden toiminnan aloittamisen suunnittelua Lapin maakunnan tasolla luomalla hankkeesta alustaaktiiviselle vuoropuhelulle ja yhteiselle kehittämiselle. Hankkeessa luodaan toimintamallit ja tavoitteet Lapin maakunnan alueelle syntyvien työllisyysalueiden väliselle yhteistyölle.

 

Hankkeen toiminta-aika on 1.5.2023-31.12.2024 ja sen kokonaisbudjetti on

197 370,31 €.

 

Pyydämme kuntia asettamaan Lapin TE 24 -koordinaatiohankkeeseen

ohjausryhmän jäsenet ohjaamaan ja valvomaan hankkeen toimintaa

seuraavasti:

 

Itä-Lapin seutukunta: yksi jäsen + varajäsen

Kemi-Tornion seutukunta: yksi jäsen + varajäsen

Pohjois-Lapin seutukunta: yksi jäsen + varajäsen

Rovaniemen seutukunta: yksi jäsen + varajäsen

Torniolaakson seutukunta: yksi jäsen + varajäsen

Tunturi-Lapin seutukunta: yksi jäsen + varajäsen

Kuntakokeilukunnat (Tornio, Kemijärvi, Sodankylä ja Rovaniemi): yksi

yhteinen jäsen + varajäsen

 

Hankehakemuksessa määritetään, että ohjausryhmän jäsenet

muodostuvat kuntajohdosta ja työllisyys- ja elinkeinovastaavista.

 

Lisäksi Lapin TE -toimistoa, Lapin ELY -keskusta ja Lapin liittoa pyydetään

asettamaan asiantuntijajäsenet.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus nimeää työryhmään työlisyyspäällikö Riitta Hakalan

 

Päätös Kaupunginhallitus nimesi työryhmään työllisyyspäällikkö Riitta Hakalan.