Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 225

Kaupunginvaltuuston kokouksen päätösten toimeenpano / Valtuutettu Harri Pullolan ja kolmen muun valtuutetun aloite liikennevalojen ohjauksen kehittämisestä sujuvammaksi

Kaupunginhallitus 19.06.2023 § 225 

137/08.00.00/2023 

Valmistelu Kuntalain 39 pykälän nojalla kaupunginhallitus toteaa, että koska valtuuston 12.6.2023 tekemä päätös § 60 ei ole syntynyt laista poikkeavassa järjestyksessä tai mennyt kaupunginvaltuuston toimivaltaa ulommaksi tai muutoin ollut lain tai asetuksen vastainen, se on täytäntöönpanokelpoinen ja voidaan panna täytäntöön kuntalain 143 pykälän nojalla ennen kuin se on saavuttanut lainvoiman.

Myönnetyistä lisämäärärahoista on lähetetty tieto ao. toimialoille ja tulosalueille ja kehittämis- ja talousosastolle sekä lautakuntiin vaihtuneista uusista jäsenistä ja varajäsenistä on ilmoitettu ao. lautakunnalle ja asianomaiselle henkilölle.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

Päätösehdotus Valtuuston päätös saatetaan ympäristöjohtaja Mika Grönvallin tietoon.

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.