Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 24.08.2023/Pykälä 73


Hyvinvointitoimialan osavuosikatsaus 1-6/2023

 

Hyvinvointitoimialan osavuosikatsaus 1-6/2023

 

Hyvinvointilautakunta 24.08.2023 § 73 

258/02.02.02/2023 

   

 

 

Valmistelu Hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala 040-7418946, varhaiskasvatuspäällikkö Johanna Maunu, johtava rehtori Piia Hulkkonen, vapaa-aikapäällikkö Marke Rautiala

 

Kaupunginhallituksen 23.1.2023 § 26 hyväksymän talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan kesäkuun talousseurannan perusteella laaditaan puolivuotisraportti, jossa määrärahojen lisäksi seurataan suoritteiden toteutumista. Samalla esitetään ennuste koko vuoden kehityksestä ja kirjallisesti yksilöidyt keinot siitä, miten mahdollinen talousarvion ylitys estetään. Raportoinnissa kerrotaan myös strategian toimenpideohjelman 2023 toteutumatilanne.

 

Loppuvuoden osalta hankitaan vain toiminnan kannalta välttämättömimmät aineet, tarvikkeet ja palvelut. Rekrytointitarpeet käsitellään kaupunginjohtajan johtoryhmissä ja noudatetaan talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaista henkilöstön rekrytointiohjetta lyhytaikaisten sijaisten palkkaamisessa. 

 

Hyvinvointitoimialan osavuosikatsauksen 1-6/2023 perusteella ei esitetä muutoksia talousarvioon. Tarkempi tilinpäätösennuste tehdään elokuun toteuman perusteella ja se tuodaan syyskuun lautakuntaan ja mahdollisten ylitysten/alitusten osalta hallituksen ja valtuuston  käsiteltäväksi. 

 

Oheismateriaalina osavuosikatsaus: talousseuranta, strategian toimenpideohjelman toteutuminen, suoritteet ja selvitykset talouden ja toiminnan toteutumisesta  

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi osavuosikatsauksen 1-6/2023 talouden, toiminnan, suoritteiden sekä strategian toimenpideohjelman toteutumat.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta merkitsi tiedoksi osavuosikatsauksen 1-6/2023 talouden, toiminnan, suoritteiden sekä strategian toimenpideohjelman toteutumat.