Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 199


 

Tiedoksi saatettavat

 

Kaupunginhallitus 05.06.2023§ 199  

    

 

 

Saapuneet päätökset

 

335/14.03.00/2023

Lohijokitiimi ry:n selvitys vaelluskalojen palauttamista edistävät

päätökset

 

 

 

Saapuneet kirjeet

 14/00.01.01/2023

 Yleiskirje 9/2023, Paula Mäenpää, Minna Mättö

Rakentamislaki voimaan 1.1.2025 - muutoksen pääkohdat

Rakennetun ympäristön ohjaamisen keskeinen sääntely jatkossa kolmessa eri laissa

 

Eduskunta hyväksyi 1.3.2023 rakentamislain (751/2023, RakL) ja siihen liittyvät lakimuutokset äänestyksen jälkeen. Rakentamislain yhteydessä hyväksyttiin lisäksi maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutos, jonka

myötä laista kumotaan rakentamista koskevat pykälät ja lain nimi muuttuu alueidenkäyttölaiksi. Uudet lait tulevat voimaan 1.1.2025.

 

Rakentamislain liitännäislaki laki rakentamisen suunnittelu- tai työnjohtotehtävissä toimivien pätevyyden osoittamisesta (812/2023) hyväksyttiin eduskunnassa 27.2.2023. Laki tulee voimaan 1.1.2025.

 

Laki rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä (431/2023, RYTJ-laki) ja siihen liittyvät lakimuutokset hyväksyttiin eduskunnassa 24.2.2023 ilman äänestyksiä. RYTJ-lain yhteydessä maankäyttö- ja rakennuslakiin lisättiin säännökset alueidenkäytön digitaalisuudesta eli käytännössä kaavojen

tietomallimuodosta. RYTJ-laki edellyttää, että kunnat toimittavat kaavoituksen, rakentamisen ja tonttijakojen tietoja Syken ylläpitämään rakennetun ympäristön tietojärjestelmään (Ryhti).

 

Rakentamislain, alueidenkäyttölain ja RYTJ-lain kunnille ja niiden viranomaistoimintaan aiheuttamat muutokset ovat kokonaisuutena huomattavat. Epäselviä ja ratkaisemattomia asioita on vielä paljon, etenkin koska asetustasoinen säätely ja lopulliset tietomallimäärittelyt ovat vielä valmisteilla. Kuntien on hyvä yhdistää voimavarojaan muutoksen läpivientiin. Kuntien voi olla hyödyllistä perustaa työryhmiä, jotka valmistelevat lain täytäntöönpanoa, koska muutokset tulevat vaikuttamaan laaja-alaisesti kuntien toimintaan kuten kaavoitukseen, rakennusvalvontaan, kiinteistötoimeen,infran kehittämiseen, paikkatietopalveluihin, kartasto- ja mittauspalveluihin, ympäristönsuojeluun, ympäristöterveyteen jatietohallintoon sekä kunnan hallintoon.

 

14/00.01.01/2023

Yleiskirje 10/2023, Paula Mäenpää, Minna Mättö

Rakentamislakiin liittyvä 2. yleiskirje - rakentaminen ja jatkuva

valvonta

Rakentamislaissa rakennustyön aikaista valvontaa ja nk. jatkuvaa valvontaa koskeva sääntely vastaa pitkälti maankäyttö- ja rakennuslain sääntelyä. Rakennustyön aikaisen valvonnan osalta suurimmat

muutokset ovat digitalisuutta koskevat velvoitteet ja velvollisuus erityisten valvontamenettelyiden käyttöön vaativimmissa hankkeissa. Jatkuvan valvonnan osalta säännökset ovat maankäyttö- ja

rakennuslakia yksityiskohtaisempia.

 

 

 

Tiedoksi saapuneet asiat

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.