Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 177


 

Pyyntö kunnan ja seurakunnan edustajien sekä lääkäreiden nimeäminen vuoden 2023 Lapin maakunnan kutsuntoihin

 

Kaupunginhallitus 22.05.2023 § 177 

59/09.01/2023 

   

 

 

Valmistelu 

1 Kutsunnat 2023

 

Lapin aluetoimisto järjestää Lapin maakunnassa syksyn 2023 kutsunnat

kutsuntakuulutuksen mukaisesti (liitteenä 1) ja ne koskevat vuonna

2005 syntynyttä ikäluokkaa, uudelleen tarkastukseen käskettyjä ja

edellisiin kutsuntoihin saapumatta jääneitä.

 

Kutsunnan ajasta ja paikasta

ilmoitetaan kutsuntakuulutuksella, joka on nähtävillä Puolustusvoimien

verkkosivuilla vähintään kaksi viikkoa ennen kutsuntoja sekä kutsuntojen

ajan (AsevL 15§).

 

Kunta voi harkintansa mukaan laittaa kutsuntakuulutuksen esille myös

muissa sopivissa paikoissa, kuten esimerkiksi oppilaitoksissa tai kunnan

verkkosivuilla.

 

Jokaisessa kunnassa kutsuntojen avaustilaisuus on juhlallinen ja kutsunnat

avaa pääsääntöisesti Lapin aluetoimiston päällikkö. Kutsunnat

ovat Puolustusvoimille vuosittainen kuntakäynti, jossa puolustusvoimien

edustajat ja eri viranomaiset tapaavat toisensa. Tämä pyydetään

huomioimaan edustajia nimetessä.

 

2 Kunnan / kaupungin edustus kutsunnoissa

 

Pyydämme kutsuntatilaisuuksiin kunnan/kaupungin edustajaa tuomaan

tervehdyksen (kesto noin 3 - 5 min) oman kuntansa kutsunnanalaisille.

 

Kuntia/kaupunkeja pyydetään nimeämään Asevelvollisuuslain 22§:ssä

mainitut jäsenet ja heille riittävä määrä varamiehiä kutsuntalautakuntaan.

Lautakunnan jäseniä nimetessä pyydetään ottamaan huomioon

heidän mahdollinen esteellisyys, niin ettei kutsunnanalaisissa ole heidän

lähisukulaisiaan. Lisäksi pyydetään kunnan edustajaa valittaessa

huomioimaan, että hänellä olisi kokemusta nuorten parissa työskentelystä.

Osa kunnista on pystynyt viime vuosina asettamaan kutsuntalautakuntaan

edustajiksi sosiaali-, nuoriso- tai terveysalan ammattilaisia, jotka tuntevat

oman alueensa mahdolliset ongelma- ja riskitapaukset jo

ennalta. Päätöksenteko näillä paikkakunnilla helpottuu oleellisesti ja

lautakunta tekee niin kutsunnanalaisia kuin puolustusvoimia tukevia

päätöksiä. Toimintamalli on käytössä valtakunnallisesti ja sillä on

Pääesikunnan ja Maavoimien esikunnan vahva tuki. Lautakunnan

jäseneksi ei kuitenkaan suositella etsivän nuorisotyön henkilöä tai

aikalisäohjaajaa, koska heidän toivotaan jututtavan kutsunnanalaisia

lautakuntakäynnin jälkeen.

 

Pyydämme huomioimaan, että seuraavilla paikkakunnilla muodostetaan

kaksi (2) lautakuntaa, molempiin lautakuntiin tarvitaan oma edustajansa ja

heille varamiehet.

 

 

. Tornio 25. ja 26.10.2023

. Rovaniemi 1. - 3.11.2023 sekä 6. - 7.11.2023

. Keminmaa 14.11.2023

. Kemi 15. ja 16.11.2023

 

Kunnan/kaupungin edustaja sekä jäsenet kutsuntalautakuntaan ja heidän

varamiehet pyydetään ilmoittamaan liitteenä 2 olevalla lomakkeella

21.7.2023 mennessä sähköpostilla osoitteeseen lapinaluetoimisto@mil.fi.

 

3 Kutsuntalääkärit

 

Pyydetään, että Lapin hyvinvointialueen johtava lääkäri (vast.) asettaa

tarvittavan määrän kutsuntojen terveystarkastukseen perehtyneitä lääkäreitä kutsuntatilaisuuksiin (AsevL 22 §). On toivottavaa, että lääkärit

olisivat käyneet kutsuntakoulutuksessa tai olisivat aiemmin toimineet

kutsuntalääkäreinä. Lääkäreiden päivittäinen tarve kutsuntatilaisuudessa

on noin klo 10.00 - 15.00 riippuen kutsunnanalaisten määrästä.

Kutsuntaupseeri on yhteydessä ilmoitettuihin lääkäreihin vähintään

viikkoa ennen tilaisuutta ja sopii tarkemmin lääkärin/lääkärien paikallaolon.

 

Kutsuntalääkärien nimet pyydetään ilmoittamaan liitteenä 2 olevalla

lomakkeella 21.7.2023 mennessä sähköpostilla osoitteeseen

lapinaluetoimisto@mil.fi.

 

3.1 Palveluskelpoisuus

 

Kutsunnoissa tehtävä palveluskelpoisuusarviointi tehdään

Terveystarkastusohjeen 2012 (TTO 2012) mukaisesti.

 

Palveluskelpoisuuden arviointiin liittyvää Sotilaslääketieteen keskuksen

kokoamaa materiaalia on luettavissa

https://puolustusvoimat.fi/tietoameista/sotilaslaaketieteen

keskus/terveystarkastusohjeet

Sivustolta löytyy mm.:

- TTO 2012

- linkki asevelvollisen palveluskelpoisuuden arvioinnin verkkokurssiin

- ohje psykiatristen terveystietojen toimittamisesta puolustusvoimille

kutsuntaikäisistä asevelvollisista.

 

3.2 Kustannukset

 

Lääkärien suorittamasta kutsuntatarkastuksesta maksetaan

tarkastuspalkkio kunnalle puolustusvoimien varoista. Mikäli kunta/kaupunki

ostaa kutsuntalääkäripalvelut ulkopuoliselta, kunta/kaupunki maksaa

ulkopuolisen kustannukset ja veloittaa puolustusvoimia palvelusopimuksen

tai terveydenhuoltolain mukaisesti.

 

Kustannusten jakautumisesta kuntien ja puolustusvoimien välillä on

säädetty terveydenhuoltolain (1326/2010) 72 §:ssä.

 

Pääosa kunnista on tehnyt palvelusopimuksen puolustusvoimien kanssa

missä määritellään vuoden 2023 korvaustaso.

. Kutsuntakuulutuksen mukaisissa syksyn kutsuntatalaisuuksissa

kutsuntalääkärin työ 51,50 € / tunti.

 

Kutsuntatilaisuuksien lääkärien työstä verkkolaskut on toimitettava

1.12.2023 mennessä. Laskuissa on oltava eriteltynä päivittäin tuntimäärä

ja á hinta sekä niiden kuntien osalta, joilla ei ole palvelusopimusta

puolustusvoimien kanssa, yhteissummat eriteltynä kunnan osuus ja

puolustusvoimille jäävä osuus.

 

Puolustusvoimat ottaa vastaan ensisijaisesti verkkolaskuja.

Jääkäriprikaatin verkkolaskuosoitteet/OVT-tunnukset:

Apix Messaging Oy välittäjätunnus: 003723327487

OVT-TUNNUS/verkkolaskuosoite: 00370952029992300

Puolustusvoimien Y-tunnus: 0952029-9

ALV-tunnus: FI09520299

 

4 Seurakunnan edustus

 

Seurakuntia pyydetään nimeämään edustajansa oman kuntansa

kutsuntojen avaustilaisuuteen tuomaan seurakunnan terveiset

kutsunnanalaisille. Seurakunnan edustajalle varataan tilaisuus esittää

lyhyt, noin 3 - 5 minuutin mittainen tervehdys kutsunnanalaisille.

Tervehdyksen esittäminen on vapaaehtoista.

 

Kutsunnanalaiset edustavat hyvin erilaisia uskonnollisia vakaumuksia.

Suomen Perustuslain (11 § ja 22 §) ja eri kansainvälisten sopimusten

takaama uskonnonvapaus merkitsee sitä, että kaikille kutsunnanalaisille

tarkoitettu kutsuntatilaisuus ei saa sisältää uskonnon harjoittamista

eikä seurakunnan puheenvuoro sen takia voi olla julistuksellinen

silloinkaan, kun ollaan tai tilaisuus järjestetään seurakunnan tiloissa.

 

Sen sijaan tervehdyksessä voi käsitellä sotilaan uskonnollisten tarpeiden

huomioonottamista ja hoitamista tai sitä, kuinka eettinen toimintakyky on

sotilaan toiminnan kivijalka. Esille voi ottaa varusmiesten tukiverkoston,

jossa omalla tärkeällä paikallaan - muun henkilökunnan,

esimerkiksi lääkärin ja sosiaalikuraattorin rinnalla - toimivat kansankirkkoja

edustavat sotilaspapit. Tervehdykseen voi ottaa luontevasti myös

jonkun esimerkin omasta tai lähiomaisen varusmiespalveluksesta.

 

Seurakuntien edustajien nimet pyydetään ilmoittamaan liitteenä 2 olevalla

lomakkeella 21.7.2023 mennessä sähköpostilla osoitteeseen

lapinaluetoimisto@mil.fi.

 

5 Kutsuntatilaisuuden ohjelma ja tervehdykset

 

Kutsunnat avaa pääsääntöisesti Lapin aluetoimiston päällikkö.

Avauspuheen jälkeen kunnan ja seurakunnan edustajat esittävät

tervehdyksensä kutsunnanalaisille. Poliisipäällikköä tai poliisin edustajia on

pyydetty tuomaan tilaisuuteen poliisiviranomaisen tervehdys. Veteraaneja

kutsutaan tilaisuuksiin mahdollisuuksien mukaan. Mikäli veteraania ole

paikalla, esitetään video alueen veteraanin haastattelusta.

 

Tervehdyksien tulisi tukea ja rohkaista nuoria miehiä kutsunnoista alkavalle

asevelvollisuusajalle sekä rohkaista heitä kasvamaan palveluksen

kautta yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi. Kestoltaan tervehdyksien tulisi

olla noin 3 - 5 minuutin pituisia, jotta avaustilaisuus ja sen myötä

koko kutsuntapäivä ei venyisi kutsunnanalaisille turhan pitkäksi. Lapin

sotilassoittokunta pyritään saamaan mahdollisimman useaan tilaisuuteen.

Lapin sotilassoittokunta esittää kutsuntapaikkakunnalla ollessaan

marssimusiikkia avauspuheen ja jokaisen tervehdyksen jälkeen.

 

Avaustilaisuuden kesto on noin 35 - 50 minuuttia, jonka jälkeen on

kutsuvieraskahvit.

 

 

 

6 Kutsuntojen tarjoilu

Kutsuntatilaisuus päättyy kutsunnanalaisilla ja lautakunnilla

paikkakunnasta riippuen klo 14.00 - 16.00. Kuntia/kaupunkeja pyydetään

tarjoamaan lounas kutsunnanalaisille sekä kahvitus avaustilaisuuteen

osallistuville kutsuvieraille.

 

Tarjoilusta vastaavan yhteystiedot pyydetään ilmoittamaan liitteenä 2

olevalla lomakkeella 21.7.2023 mennessä sähköpostilla osoitteeseen

lapinaluetoimisto@mil.fi.

 

7 Lisätietoa

 

Lapin aluetoimistossa asiaa hoitavat:

- Kutsuntaupseeri kapteeni Mikko Nevala (mikko.nevala@mil.fi, 0299

455 112)

- Sektorijohtaja majuri Seppo Tolppi (seppo.tolppi@mil.fi, 0299

455 110).

 

Lisätietoja voi tarvittaessa tiedustella myös Lapin aluetoimiston

asiakaspalvelusta (lapinaluetoimisto@mil.fi, 0299 455 118).

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus nimeää edustajansa vuoden 2023 Kemin kutsuntatilaisuuteen.

 

Päätös Kaupunginhallitus nimesi tilaisuuteen Reijo Viitalan.