Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 24.05.2023/Pykälä 46


 

Yhteistyösopimuksen päivittäminen koskien Kiikelin aluetta

 

Elinvoimalautakunta 24.05.2023 § 46 

325/10.00.04/2023 

   

 

 

Valmistelu Kaupungingeodeetti P. Rantajärvi ja maankäytönsuunnittelija P. Brusila

 

Kaupunki ja Metsä Fibre Oy ovat vuonna 2016 tehneet toistaiseksi voimassa olevan yhteistyösopimuksen Kiikelin alueen maankäytöstä. Sopimuksen myötä alueella on osapuolten toimesta tehty toimenpiteitä virkistyskäytön parantamiseksi. Alueelle on mm. rakennettu näköalatorni, laavu, ulkoilureittejä ja suoritettu metsänhoidollisa toimenpiteitä.

 

Ympäristöministeriö on myöntänyt kaupungille rahoitusta vuosille 2023 - 2024 Kunta Helmi -hankkeeseen 51 500 euroa. Hankkeen kokoinaiskustannus on 60 000 euroa. Rahoituksesta n. 40 000 euroa on tarkoitus käyttää Kiikelin alueeseen, jossa ennallistaan alueen luonnonympäristöä laiduntamalla vanhoja hakamaita, raivaamalla rantapusikkoa ja poistamalla kasvillisuutta hiekkarannalta. Toimenpiteiden tarkoituksena on turvata luonnon ja lajiston monimuotoisuus sekä parantaa alueen käytettävyyttä virkistysalueena. Loput rahoituksesta on tarkoitus käyttää linnuston hoitoon ja jatkaa Kalkkinokan rantaniittyjen raivausta Lapin Ely -keskuksen ohjauksessa.

 

Voimassa olevassa yhteistyösopimuksessa ei ole mainintaa laiduntamisesta, pusikon raivaamisesta tai hiekkarannan kasvillisuuden poistamisesta, joten yhteistyösopimus tulee päivittää vastaamaan tehtäviä toimenpiteitä. Päivitetty yhteistyösopimus on liitteenä.

 

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Kimmo Heikka

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää hyväksyä päivitetyn yhteistyösopimuksen ja valtuuttaa kaupungingeodeetin tekemään sopimukseen mahdollisia vähäisiä teknisiä korjauksia.

 

Päätös Lautakunta päätti hyväksyä päivitetyn yhteistyösopimuksen ja valtuuttaa kaupungingeodeetin tekemään sopimukseen mahdollisia vähäisiä teknisiä korjauksia.