Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 155


 

Lapin liiton perussopimuksen päivittäminen

 

Kaupunginhallitus 08.05.2023 § 155 

239/00.04.01/2023 

   

 

 

Valmistelu Hallinto- ja kehitysjohtaja Jukka Vilen

 

Lapin liiton nykyinen perussopimus tuli voimaan 1.1.2011. Kuntalain 55 §:n mukaan kuntayhtymä perustetaan kuntien välisellä valtuustojen hyväksymällä sopimuksella (perussopimuksella). Lisäksi kuntalain 57 §:n mukaan, jos perussopimuksessa ei ole toisin sovittu, perussopimusta voidaan  muuttaa, jos vähintään kaksi kolmannesta jäsenkunnasta

sitä kannattaa ja niiden jäsenluku on vähintään puolet kaikkien jäsenkuntien asukasluvusta.
 

Lapin liiton maakuntahallitus on käsitellyt kokouksessaan 18.11.2022 ja 27.2.2023 asiaa. Pelastustoimen siirtyminen hyvinvointialueen järjestettäväksi vaatii muutoksen Lapin liiton perussopimukseen.

Lisäksi 1.5.2015 voimaan tulleen kuntalain (410/2015) kuntien yhteistoimintaa koskevat säännökset poikkeavat joiltain osin vuoden 1995 kuntalain (365/1995) säännöksistä. Kuntayhtymän perussopimus on saatettava kuntalain 56 §:n mukaiseksi vuoden 2023 loppuun mennessä.
 

Liitteenä on ote Lapin liiton hallituksen 27.2.2023 pidetyn kokouksen pöytäkirjasta, luonnos uudesta perussopimuksesta ja 1.1.2011 voimaantullut perussopimus tehdyin muutoksin.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kemin kaupungin hallituksella ei ole huomauttamista Lapin Liiton perussopimuksen päivittämiseen ja hallitus hyväksyy ehdotetun päivityksen ja ehdottaa, että kaupunginvaltuusto osaltaan hyväksyy päivitetyn perussopimuksen.

 

Päätös Pekka Tiitinen ilmoitti esteellisyytensä asian käsittelyyn ja poistui kokous-huoneesta asian käsittelyn ajaksi.  Albana Mustafi toimi puheenjohtajana.

Kemin kaupungin hallituksella ei ole huomauttamista Lapin Liiton perussopimuksen päivittämiseen ja hallitus hyväksyi ehdotetun päivityksen ja päätti ehdottaa, että kaupunginvaltuusto osaltaan hyväksyy päivitetyn perussopimuksen.