Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 25.05.2023/Pykälä 54


 

Veteraaniperinnetyön tulevaisuus Suomessa

 

Juhlatoimikunta 05.05.2023 § 16 

 

 

 

 

Valmistelu Hallinto- ja kehitysjohtaja Jukka Vilén

 

Valtioneuvoston kanslia asetti eduskuntaryhmien pyynnöstä 27.4.2022 työryhmän laatimaan ehdotuksen tulevaisuuden veteraaniperinnetyöstä. Työryhmältä pyydettiin ehdotusta siitä, miten Suomen 1939-1945 käymien sotien ja niiden veteraanien perinnettä tulevaisuudessa säilytetään, hoidetaan ja vaalitaan keskeisenä osana suomalaista yhteiskuntaa. Lisäksi työryhmältä pyydettiin ehdotusta, mikä on valtion ja eri toimijoiden rooli perinnetyössä sekä sen rahoituksesta.

 

Työryhmä on julkaissut ehdotuksensa, miten Suomen 1939-1945 käymien sotien ja veteraanien perinnettä tulevaisuudessa säilytetään.

Työryhmä pitää tärkeänä, että veteraaniperinnetyön merkitys ja rahoitus tunnistetaan pitkäjänteisesti yli hallituskausien ja hallitusohjelmien.

 

Koska veteraaniperinne ja -perinnetyö ovat kiinteä osa maanpuolustusta ja kulttuuriperintöä, niistä huolehtiminen kuuluu laajalle joukolle: useille järjestöille, yhdistyksille, säätiöille, kunnille ja seurakunnille sekä valtiolle.

 

Työryhmä teki ehdotuksen valtion roolista ja osallistumisesta rahoitukseen.

 

Keskeiset ehdotukset:

 

  1. Veteraaniperinteen edistäminen asetetaan puolustusministeriön ja sen hallinnonalan tehtäväksi. Veteraaniperinteeseen liittyvää tehtävää ei ole aikaisemmin määritelty millekään ministeriölle tai hallinnonalalle. Puolustusministeriö ohjaisi ja rahoittaisi tehtävänsä mukaisesti tulevaisuudessa veteraaniperinnetyön edistämistä.
  2. Tammenlehvän perinneliitto olisi valtakunnallisen veteraaniperinnetyön vastuullinen organisaatio, ja puolustusministeriö rahoittaa tätä toimintaa. Veteraanijärjestöt perustivat Tammenlehvän perinneliiton vuonna 2003 vaalimaan veteraaniperinnettä.
  3. Sodan ja rauhan keskus Muistin erityistehtäväksi määritetään veteraaniperinne, ja puolustusministeriö rahoittaa tätä toimintaa.
  4. Opetus-ja kulttuuriministeriö määrittää veteraaniperinnetyön seuraavan kymmenen vuoden ajaksi yhdeksi museoiden, arkistojen ja tiedekeskusten erityiseksi painopistealueeksi, koska veteraaniperinne ja laajemmin sotasukupolven perintö on merkittävä osa suomalaista kulttuuriperintöä.
  5. Opetus-ja kulttuuriministeriö toteuttaa yhdessä muiden veteraaniperinnetyön toimijoiden kanssa veteraaniperinne 2025 -hankkeen, joka on suunnattu yläkoululaisille. Vuonna 2025 tulee kuluneeksi 80 vuotta toisen maailman sodan päättymisestä ja 100 vuotta viimeisen sotien 1939-1945 asepalvelukseen kutsutun kokonaisen ikäluokan (1925) syntymästä.

 

Valtion vuosittaiseksi veteraaniperinnetyön rahoitukseksi ehdotetaan 1,1 miljoona euroa ja veteraaniperinne 2025 -hankkeelle 300 000 euron rahoitusta.

 

Esittelijä Hallinto- ja kehitysjohtaja Jukka Vilén

 

Päätösehdotus Merkitään valtioneuvoston kanslian asettaman työryhmän tekemät ehdotukset tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin valtioneuvoston kanslian asettaman työryhmän tekemät ehdotukset tiedoksi.

Juhlatoimikunta päätti lähettää valtioneuvoston kanslian asettaman työryhmän tekemät keskeiset ehdotukset veteraaniperinnetyön tulevaisuudesta hyvinvointilautakunnalle tiedoksi.

Käytiin keskustelua juhlallisuuksien järjestämistavoista tulevaisuudessa.

Huomioidaan valtakunnallisen veteraaniperinnetyön eteneminen myös Kemissä järjestettävissä aiheeseen liittyvissä juhlallisuuksissa.

 

 

Hyvinvointilautakunta 25.05.2023 § 54 

6/07.02.02/2023 

   

 

 

Valmistelu Hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala 040-7418946

 

Juhlatoimikunta on lähettänyt hyvinvointilautakunnalle tiedoksi valtioneuvoston kanslian asettaman työryhmän tekemät keskeiset ehdotukset veteraaniperinnetyön tulevaisuudesta.

 

Keskeisiä ehdotuksia on viisi, joista erityisesti hyvinvointitoimialan tuottamiin palvelukokonaisuuksiin kuuluvat seuraavat kokonaisuudet:

  • Opetus-ja kulttuuriministeriö määrittää veteraaniperinnetyö seuraavan kymmenen vuoden ajaksi yhdeksi museoiden, arkistojen ja tiedekeskusten erityiseksi painopistealueeksi, koska veteraaniperinne ja laajemmin sotasukupolven perintö on merkittävä osa suomalaista kulttuuriperintöä.
  • Opetus-ja kulttuuriministeriö toteuttaa yhdessä muiden veteraaniperinnetyön toimijoiden kanssa veteraaniperinne 2025 -hankkeen, joka on suunnattu yläkoululaisille. Vuonna 2025 tulee kuluneeksi 80 vuotta toisen maailman sodan päättymisestä ja 100 vuotta viimeisen sotien 1939-1945 asepalvelukseen kutsutun kokonaisen ikäluokan (1925) syntymästä.

 

Valtakunnallisen veteraaniperinnetyön eteneminen huomioidaan myös Kemissä järjestettävissä aiheeseen liittyvissä juhlallisuuksissa.

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi veteraaniperinnetyön tulevaisuuden Suomessa. Päätös saatetaan tiedoksi Juhlatoimikunnalle, museoille ja kouluille.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta merkitsi tiedoksi veteraaniperinnetyön tulevaisuuden Suomessa. Päätös saatetaan tiedoksi Juhlatoimikunnalle, museoille ja kouluille.