Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnan keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 31.03.2023/Pykälä 42


 

Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen

 

Kunnan keskusvaalilautakunta 24.03.2023 § 18 

 

 

 

 

Valmistelu Kaupunginjuristi Essi Salmela

 

Keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä siten, että perjantaina 31.3.2023 ennen klo 19 saapuneet asiakirjat ehditään niissä käsitellä. Kaikki määräaikaan mennessä saapuneet asiakirjat on ehdittävä käsitellä.

 

Ennakkoäänestys on jätettävä huomioon ottamatta, jos:

 

1) Ennakkoon äänestänyttä henkilöä ei ole otettu äänioikeusrekisteriin kyseisen kunnan kohdalle eikä virheellisesti osoitettuja ennakkoäänestysasiakirjoja siirretä toisen vaalipiirin alueella olevan kunnan keskusvaalilautakunnalle;

 

2) Vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva taikka muu asiaton merkintä;

 

3) Lähetekirje on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida vakuuttua, onko äänestys tapahtunut laissa säädetyin tavoin, tai päätellä, kuka on äänestänyt;

 

4) Kotiäänestyksen lähetekirjeestä puuttuu äänestyksessä läsnä olleen 18 vuotta täyttäneen henkilön nimikirjoitus.

 

Jos ennakkoäänestys jätetään ottamatta huomioon, siitä tehdään merkintä keskusvaalilautakunnan kokouksessa pidettävään pöytäkirjaan, mutta vaaliluetteloon ei tässä vaiheessa tehdä mitään merkintää.

 

Sen jälkeen kun ennakkoäänestysasiakirjat on tarkastettu, kunnan keskusvaalilautakunnan on lajiteltava hyväksytyt vaalikuoret äänestysalueittain sekä laskettava vaalikuorten lukumäärä äänestysalueittain ja merkittävä lukumäärät pöytäkirjaan.

 

Keskusvaalilautakunnan on laskettava hyväksyttyjen vaalikuorten lukumäärä kussakin äänestysalueessa, todettava äänioikeusrekisteriin (tai vaaliluetteloihin) äänestäneiksi merkittyjen lukumäärä kussakin äänestysalueessa ja merkittävä saadut luvut keskusvaalilautakunnan pöytäkirjaan. Mikäli hyväksyttyjen vaalikuorien määrät ja äänestäneiksi merkittyjen määrät poikkeavat toisistaan, laskenta on suoritettava uudelleen. Jos uudenkin laskennan jälkeen luvuissa on eroja, erotuksen syy on selvitettävä ja merkittävä pöytäkirjaan.

 

Keskusvaalilautakunta on 21.3.2023 kokouksen päätöksessään valtuuttanut keskusvaalilautakunnan avustavan henkilöstön suorittamaan ennakkoäänestysasiakirjojen valmistavan tarkastamisen keskusvaalilautakunnan käsittelyä varten yhdessä keskusvaalilautakunnan sihteerin kanssa. Keskusvaalilautakunnan henkilöstö on yhdessä keskusvaalialautakunnan sihteerin kanssa suorittanut valmistavaa ennakkoäänestysasiakirjojen tarkistamista keskusvaalilautakunnan käsittelyä varten.

 

 

Esittelijä Kaupunginjuristi Essi Salmela

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta tarkastaa tämän kokouksen alkuun mennessä saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta tarkisti ennakkoäänestysasiakirjat. Tämän kokouksen alkuun mennessä on saapunut ennakkoääniä seuraavasti.

Vaalikuorten lukumäärät alueittain:
001 Sauvosaaren äänestysalue:
738 lähetekuorta, sisältäen 10 kappaletta kirjeäänestyksen lähetekuorta
002 Karihaaran äänestysalue:
215 lähetekuorta
003 Kivikon äänestysalue:
368 lähetekuorta
004 Syväkankaan äänestysalue:
489 lähetekuorta
005 Hepola- Rytikarin äänestysalue:
133 lähetekuorta

Keskusvaalilautalukunta ei jättänyt huomioonottamatta ääniä.

 

 

Kunnan keskusvaalilautakunta 27.03.2023 § 23 

 

 

 

 

Valmistelu Keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä siten, että perjantaina 31.3.2023 ennen klo 19 saapuneet asiakirjat ehditään niissä käsitellä. Kaikki määräaikaan mennessä saapuneet asiakirjat on ehdittävä käsitellä.

 

Esittelijä Kaupunginjuristi Essi Salmela

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta tarkastaa tämän kokouksen alkuun mennessä saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat. 

 

Päätös Keskusvaalilautakunta tarkisti ennakkoäänestysasiakirjat. Edellisen kokouksen jälkeen ennen tämän kokouksen alkua on saapunut ennakkoääniä seuraavasti.

 Vaalikuorten lukumäärät alueittain:

001 Sauvosaaren äänestysalue:

635 lähetekuorta

002 Karihaaran äänestysalue:

360 lähetekuorta, sisältäen 1 kappaleen kirjeäänestyksen lähetekuoria

003 Kivikon äänestysalue:

392 lähetekuorta

004 Syväkankaan äänestysalue:

557 lähetekuorta

005 Hepola- Rytikarin äänestysalue:

 234 lähetekuorta

 

Keskusvaalilautakunta ei jättänyt huomioonottamatta ääniä.

 

 

Kunnan keskusvaalilautakunta 29.03.2023 § 27 

 

 

 

 

Valmistelu Keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä siten, että perjantaina 31.3.2023 ennen klo 19 saapuneet asiakirjat ehditään niissä käsitellä. Kaikki määräaikaan mennessä saapuneet asiakirjat on ehdittävä käsitellä.

 

Esittelijä Kaupunginjuristi Essi Salmela

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta tarkastaa tämän kokouksen alkuun mennessä saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta tarkisti ennakkoäänestysasiakirjat. Edellisen kokouksen jälkeen ennen tämän kokouksen alkua on saapunut ennakkoääniä seuraavasti.

Vaalikuorten lukumäärät alueittain:

001 Sauvosaaren äänestysalue:
861 lähetekuorta, sisältäen 1 kappaleen kirjeäänestyksen lähetekuoria
002 Karihaaran äänestysalue:
411 lähetekuorta
003 Kivikon äänestysalue:
588 lähetekuorta
004 Syväkankaan äänestysalue:
660 lähetekuorta
005 Hepola- Rytikarin äänestysalue:
162 lähetekuorta

Lisäksi on saapunut yksi ennakkoäänestysasiakirja, jonka keskusvaalilau-takunta päätti jättää huomioon ottamatta, koska kyseinen ennakkoon ää-nestänyt henkilö ei ollut äänioikeusrekisterissä.

Keskusvaalilautakunta ei jättänyt muita ääniä huomioon ottamatta.

 

 

Kunnan keskusvaalilautakunta 30.03.2023 § 32 

 

 

 

 

Valmistelu Keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä siten, että perjantaina 31.3.2023 ennen klo 19 saapuneet asiakirjat ehditään niissä käsitellä. Kaikki määräaikaan mennessä saapuneet asiakirjat on ehdittävä käsitellä.

 

Esittelijä Kaupunginjuristi Essi Salmela

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta tarkastaa tämän kokouksen alkuun mennessä saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat.

 

Päätös Päätös Keskusvaalilautakunta tarkisti ennakkoäänestysasiakirjat. Edellisen kokouksen jälkeen ennen tämän kokouksen alkua on saapunut ennakkoääniä seuraavasti.

Vaalikuorten lukumäärät alueittain:
001 Sauvosaaren äänestysalue:
61 lähetekuorta
002 Karihaaran äänestysalue:
23 lähetekuorta, sisältäen 1 kappaleen kirjeäänestyksen lähetekuoria
003 Kivikon äänestysalue:
18 lähetekuorta
004 Syväkankaan äänestysalue:
16 lähetekuorta
005 Hepola- Rytikarin äänestysalue:
4 lähetekuorta

Keskusvaalilautakunta ei jättänyt huomioonottamatta ääniä.

 

 

Kunnan keskusvaalilautakunta 31.03.2023 § 38 

 

 

 

 

Valmistelu Keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä siten, että perjantaina 31.3.2023 ennen klo 19 saapuneet asiakirjat ehditään niissä käsitellä. Kaikki määräaikaan mennessä saapuneet asiakirjat on ehdittävä käsitellä.

 

Esittelijä Kaupunginjuristi Essi Salmela

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta tarkastaa tämän kokouksen alkuun mennessä saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta tarkisti ennakkoäänestysasiakirjat. Edellisen kokouksen jälkeen ennen tämän kokouksen alkua on saapunut ennakkoääniä seuraavasti.

Vaalikuorten lukumäärät alueittain:

001 Sauvosaaren äänestysalue:
53 lähetekuorta, sisältäen 1 kappaleen kirjeäänestyksen lähetekuoria
002 Karihaaran äänestysalue:
29 lähetekuorta
003 Kivikon äänestysalue:
21 lähetekuorta
004 Syväkankaan äänestysalue:
25 lähetekuorta
005 Hepola- Rytikarin äänestysalue:
9 lähetekuorta

Lisäksi on saapunut yksi ennakkoäänestysasiakirja, jonka keskusvaalilautakunta päätti jättää huomioon ottamatta, koska kyseinen ennakkoon äänestänyt henkilö ei ollut äänioikeusrekisterissä Lapin vaalipiirin alueella.

Keskusvaalilautakunta ei jättänyt muita ääniä huomioon ottamatta.

 

 

Kunnan keskusvaalilautakunta 31.03.2023 § 42 

533/00.00.00/2022 

   

 

 

Valmistelu Keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä siten, että perjantaina 31.3.2023 ennen klo 19 saapuneet asiakirjat ehditään niissä käsitellä. Kaikki määräaikaan mennessä saapuneet asiakirjat on ehdittävä käsitellä.

 

Esittelijä Kaupunginjuristi Essi Salmela

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta tarkastaa tämän kokouksen alkuun mennessä saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat.

 

Päätös Keskusvaalilautakunnalle ei ole saapunut uusia ennakkoäänestysasiakirjoja edellisen kokouksen jälkeen.

Keskusvaalilautakunnalle on 31.3.2023 klo 19 mennessä saapunut yhteensä 7064 ennakkoäänestysasiakirjaa, joista keskusvaalilautakunta on päättänyt jättää 2 ennakkoäänestysasiakirjaa huomioimatta.

Näin ollen keskusvaalilautakunnalle oli aluevaaleissa 2023 saapunut 7062 hyväksyttyä ennakkoäänestysasiakirjaa, jotka jakaantuivat äänestysalueittain seuraavasti:
001 Sauvosaaren äänestysalue: 2348
002 Karihaaran äänestysalue: 1038
003 Kivikon äänestysalue: 1387
004 Syväkankaan äänestysalue: 1747
005 Hepola-Rytikarin äänestysalue: 542