Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnan keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 21.03.2023/Pykälä 10


 

Vaalitoimitsijoiden määrääminen ennakkoäänestykseen / eduskuntavaalit 2023

 

Kunnan keskusvaalilautakunta 14.02.2023 § 4 

 

 

 

 

Valmistelu Kaupunginjuristi Essi Salmela

 

 Vaalilain 17 § mukaan ennakkoäänestyksestä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa, Suomen edustustossa ja suomalaisessa laivassa sekä kotiäänestyksestä huolehtivat vaalitoimitsijat. Kussakin kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa on oltava ainakin kaksi vaalitoimitsijaa. Muissakin ennakkoäänestyspaikoissa vaalitoimitsijoita voi tarvittaessa olla kaksi tai useampia.

 

 Vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen määrää kunnan keskusvaalilautakunta. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimitsijana. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.

 

 Ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijan tehtävään on hakenut 18 henkilöä. Lisäksi tehtävään on ilmoittautunut aikaisemmin tehtävässä toimineita henkilöitä. Kaupunginjuristi on käynyt hakemukset läpi ja haastatellut sellaiset henkilöt, jotka eivät ole toimineet vaalitoimitsijoina aikaisemmin. Hakemusten ja haastatteluiden perusteella esitetään kokoukseen toimitettavassa liitteessä mainittujen henkilöiden valitsemista ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoiksi ja näiden varahenkilöiksi.

 

Esittelijä Kaupunginjuristi Essi Salmela

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta määrää liitteessä luetellut henkilöt ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoiksi ja näiden varahenkilöiksi. Lisäksi mahdollisten peruuntumistapausten varalta keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja oikeutetaan määräämään yksittäisiä henkilöitä ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoiksi tarvittaessa.

 

Päätös Timo Luosujärvi ilmoitti esteellisyytensä (intressijäävi) asian käsittelyyn ja poistui kokoushuoneesta asian käsittelyn ajaksi.

Keskusvaalilautakunta määräsi liitteessä luetellut henkilöt ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoiksi ja näiden varahenkilöiksi. Lisäksi mahdollisten peruuntumistapausten varalta keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja oikeutettiin määräämään yksittäisiä henkilöitä ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoiksi tarvittaessa.

 

 

Kunnan keskusvaalilautakunta 21.03.2023 § 10 

533/00.00.00/2022 

   

 

 

Valmistelu Kaupunginjuristi Essi Salmela

 

Keskusvaalilautakunta on määrännyt kokouksessaan 14.2.2023 henkilöitä vaalitoimitsijoiksi ja näiden varahenkilöiksi. Muutosten vuoksi vaalitoimitsijoita tarvitaan lisää, minkä vuoksi esitetään kokoukseen toimitettavassa liitteessä mainittujen henkilöiden valitsemista ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoiksi ja näiden varahenkilöiksi.

 

Esittelijä Kaupunginjuristi Essi Salmela

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta määrää liitteessä luetellut henkilöt ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoiksi ja näiden varahenkilöiksi. Lisäksi mahdollisten peruuntumistapausten varalta keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja oikeutetaan määräämään yksittäisiä henkilöitä ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoiksi tarvittaessa.

 

Päätös Salmela ilmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta käsittelyn ajaksi. Pullola toimi sihteerinä käsittelyn ajan.

Pyydettiin Salmelalta selvitys toimimisesta vaalitoimitsijana. Salmela kertoi, ettei vaalitoimitsijana toimimisessa ole esteellisyyttä.

Keskusvaalilautakunta määräsi liitteessä luetellut henkilöt ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoiksi ja näiden varahenkilöiksi. Lisäksi mahdollisten peruuntumistapausten varalta keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja oikeutettiin määräämään yksittäisiä henkilöitä ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoiksi tarvittaessa.

Pykälä tarkistettiin kokouksessa.