Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 34


 

Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän aloite varhaiskasvatuksen työntekijöiden vaaterahasta

 

Kaupunginvaltuusto 03.04.2023 § 34 

216/12.07.00/2023 

   

 

Valtuutettu Jukka Kunnari esitti seuraavan aloitteen:

 

Varhaiskasvatuksen työntekijöiden vaateraha

 

Varhaiskasvatuksen työntekijöiden arki edellyttää  hyvin usein ulkoilua, satoi tai paistoi. Myös sisätiloissa omien vaatteiden likaantuminen ja kuluminen on työntekijöille arkipäivää. Koska työkäytössä olevia vaatteita ja kenkiä voi vähentää tulonhankkimiskuluina verotuksessa vain, jos työpukua ei voi käyttää muutoin kuin työtehtävissä, esitän, että Kemin kaupunki maksaa kaikille varhaiskasvatuksen vakituisille työntekijöille, sekä myös  pidempiaikaisille sijaisille 200 euron vuosittaisen vaaterahan. Tämä helpottaa sekä uusien työntekijöiden rekrytoinnissa, että pitovoimatekijänä, kun työntekijöitä alkaa olemaan jo hankala löytää tehtäviin ja sijaisuuksiin.

 

Päätös Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten.