Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 66


 

Omistajaohjauksen tilanne

 

Konserni- ja suunnittelujaosto 15.02.2023 § 10 

 

 

Valmistelu Kaupunginjohtaja esittelee omistajaohjauksessa esille tulleita haasteellisia tilanteita.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Konsernijaos merkitsee katsauksen tietoon saatetuksi.

 

Päätös Konsernijaos päätti, että asia valmistellaan kaupunginhallitukselle.

 

 

Kaupunginhallitus 20.02.2023 § 66 

103/00.00.02/2023 

   

 

Valmistelu Hallinto- ja kehitysjohtaja Jukka Vilen 16.2.2023

 

Kuntalaki 48 §

 

Konsernijohto

 

Kunnan konsernijohtoon kuuluvat kunnanhallitus, kunnanjohtaja tai

pormestari ja muut hallintosäännössä määrätyt viranomaiset.

Hallintosäännössä määrätään konsernijohdon

tehtävistä ja toimivallan jaosta.

 

Konsernijohto vastaa kuntakonsernissa omistajaohjauksen

toteuttamisesta sekä konsernivalvonnan järjestämisestä, jollei

hallintosäännössä toisin määrätä.

 

Kemin kaupungin hallintosääntö

 

36 § Konsernijohto

 

Kaupungin konsernijohtoon kuuluvat kaupunginhallitus,

kaupunginhallituksen konserni- ja suunnittelujaosto, sekä

kaupunginjohtaja, talouspäällikkö, hallinto- ja kehitysjohtaja ja

kaupunginjuristi. Konsernijohdon tukena ja asiantuntijana toimii

kaupunkitarkastaja.

 

37 § Konsernijohdon tehtävät ja toimivallan jako

 

Kaupunginhallitus

  1. vastaa omistajapolitiikan, omistajaohjauksen periaatteiden ja

konserniohjeen kehittämisestä ja valmistelusta valtuustolle,

  1. vastaa omistajaohjauksen toteuttamisesta ja organisoi

konsernijohtamisen ja konsernivalvonnan,

  1.  määrää konsernijohtoon kuuluvien viranhaltijoiden tytäryhteisö- ja osakkuusyhteisökohtaisen työnjaon,
  2. antaa valtuustolle kolmannesvuosittain raportin yhtiöiden tavoitteiden toteutumisesta ja taloudellisen aseman kehittymisestä sekä arvion tulevasta kehityksestä ja riskeistä,
  3. arvioi vuosittain omistajaohjauksen tuloksellisuutta kuntakonsernin kokonaisedun toteutumisen, riskienhallinnan ja menettelytapojen kannalta ja teettää ulkopuolisen arvioinnin kerran valtuustokaudessa,
  4. käsittelee arvioinnin tulokset ja johtopäätökset valtuuston puheenjohtajiston kanssa.

 

Kemin kaupungin konserniohje KV 31.01.2022 § 4

 

4. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen

 

Konserniohjeen hyväksyy Kemin kaupunginvaltuusto. Konserniohje

käsitellään ja hyväksytään kaupungin määräysvallassa olevien

tytäryhtiöiden hallituksissa ja yhtiökokouksissa sekä muiden

tytäryhteisöjen vastaavissa toimielimissä. Samalla tytäryhteisö

sitoutuu kokonaisuudessaan konserniohjeen noudattamiseen.

 

Asian käsittelystä tytäryhteisön hallituksen kokouksessa on

toimitettava pöytäkirjanote kaupunginkanslian kirjaamoon.

 

6. Kaupunkikonserni ohjaus ja johtaminen

 

Kaupunkikonsernin ohjauksesta ja konsernivalvonnan

järjestämisestä vastaavaan konsernijohtoon kuuluvat

kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja. Omistajaohjauksesta

vastaa kaupunginhallitus. Kaupunkikonsernin tytäryhteisöjen asiat

käsitellään kaupunginhallituksessa ja sen konserni- ja

suunnittelujaostossa.

 

Kaupunginjohtajan johtoryhmä avustaa konsernijohtoa

konserniohjauksenjärjestämisessä. Kaupunginjohtaja koordinoi

omistajaohjausta. Keskusvirasto valmistelee

konsernihallintoa koskevat asiat. Konsernihallinnolle

(keskusvirastolle) varataan riittävät voimavarat aktiivisen ja

tuloksellisen omistajaohjauksen järjestämiseksi. Konsernijohdolta

edellytetään monipuolista osaamista konsernijohtamisesta.

Konserniohjauksessa hyödynnetään täysimääräisesti konsernin

tarjoamat synergiaedut konsernin talouden tehostamiseksi.

 

Kaupunginhallituksen konserni- ja suunnittelujaosto valmistelee

tytäryhteisöjä koskevat omistajapoliittiset linjaukset,

omistajaohjauksen periaatteet ja omistajastrategiat sekä

vastaa näitä koskevasta omistajaohjauksesta konsernijohdon

alaisuudessa. Konsernijohto arvioi vuosittain kunnan kokonaisedun

toteutumisen ja omistajaohjauksen tuloksellisuuden.

Kaupunginhallitus antaa koko konsernia koskevia ohjeita. Ohjeet

voivat koskea mm.

 

- pääomien käyttöä ja toiminnan rahoitusta

- riskienhallintaa

- omistajapoliittisia tavoitteita

- konserniraportointia

- julkisia hankintoja

- henkilöstöpolitiikkaa

- ehdotusta yhtiökokoukselle hallituksen jäsenille

maksettavista kokous- ja vuosipalkkioista

 

Kaupunginvaltuusto asettaa tytäryhteisöille talousarviossa

omistajapoliittisten linjausten mukaisesti kaupungin strategian

toteuttamiseksi 1) strategiset tavoitteet ja 2) toiminnan ja

talouden tavoitteet. Tavoiteasettelu perustuu kuntastrategiaan ja

yhtiöiden omistajapolitiikan mukaiseen luokitteluun niiden

merkittävyyden ja riskin mukaan. Yhtiöille

asetetaan mittarit sekä strategisten että toiminnallisten ja

taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

 

Kaupunginjohtaja antaa yksityiskohtaisempaa ohjausta sekä

yhteistyössä tytäryhteisöjen kanssa pyrkii tukemaan kannattavuuden

ja kilpailukyvyn parantamista sekä tavoitteiden

saavuttamista kaupunginhallituksen linjausten mukaan.

Keskusvirasto/Konsernihallinto järjestää tarvittaessa

koulutustilaisuuksia tytäryhteisöjen toimitusjohtajille, hallituksen

puheenjohtajille ja jäsenille sekä tarvittaessa muulle henkilöstölle.

Näillä tilaisuuksilla pyritään edistämään konsernin sisäistä

yhteistyötä ja parhaimpien käytäntöjen omaksumista. Tytäryhteisöjen

edustajat ovat velvoitettuja osallistumaan näihin tilaisuuksiin.

 

Oheisen lainsäädännön ja kaupungin valtuuston hyväksymän

ohjeistuksen noudattaminen edellyttää, että kaupunginjohtaja saa

viipymättä konserniyhtiöistä tehtävässään tarvitsemansa asiakirjat ja

tiedot. Koska asian suhteen on ollut yhtiökohtaista haastetta ja

kaupunginjohtajan tiedonsaanti ei ole täysin toteutunut on

kaupunginhallituksen syytä tehdä omistajaohjauspäätös, joka

selkeyttää tilannetta ja mahdollistaa konsernin kokonaisedun

huomioimisen kuntalain, hallintosäännön ja kaupunkistrategian

edellyttämällä tavalla.

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja Pekka Tiitinen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää omistajaohjauspäätöksenä, että
1) konserniyhtiöt viipymättä toimittavat kaupungin kirjaamoon pöytäkirjanotteen siitä, että ne ovat käsitelleet ja sitoutuneet noudattamaan kaupunginvaltuuston 31.01.2022 §4 hyväksymää konserniohjetta,
2) konserniyhtiöt viipymättä toimittavat kaupungin kirjaamoon pöytäkirjanotteen siitä, että ne ovat käsitelleet ja sitoutuneet noudattamaan kaupunginhallituksen omistajapoliittista ohjetta toimittavat kaupunginjohtajalle hänen pyytämänsä tiedot ja asiakirjat viipymättä ja mitään salaamatta.

 

Päätös Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen sekä Jukka Ikäläinen ja Reijo Viitala ilmoittivat esteellisyytensä asian käsittelyyn ja poistuivat kokoushuoneesta asian käsittelyn ajaksi.

Kaupunginhallitus päätti omistajaohjauspäätöksenä, että
1) konserniyhtiöt viipymättä toimittavat kaupungin kirjaamoon pöytäkirjanotteen siitä, että ne ovat käsitelleet ja sitoutuneet noudattamaan kaupunginvaltuuston 31.01.2022 §4 hyväksymää konserniohjetta,
2) konserniyhtiöt viipymättä toimittavat kaupungin kirjaamoon pöytäkirjanotteen siitä, että ne ovat käsitelleet ja sitoutuneet noudattamaan kaupunginhallituksen omistajapoliittista ohjetta toimittavat kaupunginjohtajalle hänen pyytämänsä tiedot ja asiakirjat viipymättä ja mitään salaamatta.