Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.02.2023/Pykälä 48


 

Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite suojasta matkailijoille rautatieasemalla

 

Kaupunginvaltuusto 30.01.2023 § 11 

 

 

 

Valtuutettu Marja-Leena Laitinen esitti seuraavan aloitteen:

 

Suojaa matkailijoille rautatieasemalla

 

Ilkivalta sulki Kemin rautatieaseman odotushuoneen loppuvuodesta 2022. Odottajille tilanne on hankala, kun ei ole edes tuulen tai sateen suojaa.

 

Senaattikiinteistö myy ko. kohdetta.

 

Esitämme tutkittavaksi,

 

miten voitaisiin järjestää odotustila pienillä korjauksilla ja vaikka niin, että sisäänpääsy olisi esim. junalipun Q-koodilla.

 

Kemissä 30.1.2023

 

Kokoomuksen valtuustoryhmä

 

Päätös Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten.

 

 

 

Kaupunginhallitus 08.02.2023 § 48 

72/10.03.01.01/2023 

   

 

 

Valmistelu Hallinto- ja kehitysjohtaja Jukka Vilen

 

Kemin kaupunki on tammikuun aikana neuvotellut senaattikiinteistöjen kanssa Kemin rautatieaseman odotustilan kunnostamisesta ja valvonnasta. Neuvotteluissa on päästy yhteisymmärrykseen ratkaisusta, jossa senaattikiinteistön kunnostaa odotustilan ja järjestää sinne sisäänpääsyn matkalipun viivakoodin avulla. Kemin kaupunki järjestää odotustilaan ja sen sisäänkäynneille tallentavan kameravalvonnan. Ennen sähköisen sisäänpääsyn käyttöönottoa kaupunki järjestää tilaan osa-aikaisen valvonnan yhteistyössä nuorisotoimen ja asiasta kiinnostuneiden seurojen kanssa. Seuroille maksetaan valvontayhteistyöstä korvaus. Tila voidaan avata käyttäjille käyttöön heti kunnes valvontalaitteet on asennettu ja valvonta järjestetty.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa oheisen lausunnon kaupunginvaltuustolle vastauksena Kokoomuksen valtuustoryhmän aloitteeseen suojasta matkailijoille rautatieasemalla.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti antaa oheisen lausunnon kaupunginvaltuustolle vastauksena Kokoomuksen valtuustoryhmän aloitteeseen suojasta matkailijoille rautatieasemalla.