Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 34


 

Taija Ahvenjärven kuntalaisaloite; Liikuntahallin nimikkopenkkien myyminen kuntalaisille

 

Kaupunginhallitus 23.01.2023 § 34 

690/07.02.01.02/2021 

   

 

 

Valmistelu Hallinto- ja kehityskohtaja Jukka Vilen 9.1.2023:
 

Taija Ahvenjärven kuntalaisaloite 29.10.2021:

Uutisia selaillessani silmiini sattui mielenkiintoinen uutinen Vironlahdelta, jonne on tänä vuonna rakennettu kahdet uudet kuntoportaat. Uutisen tekee mielenkiintoiseksi kekseliäs osittainen rahoitus, jossa kuntoportaiden askelmat on myyty kylän asukkaille. 270 alkelmaa, hintaan 50 euroa kappale. 50 euron hinnalla askelmiin on saanut haluamansa tekstin.

Ehdotankin tässä seuraavaa: Voisiko samanlaista kampanjaa käyttää rahoituksen osana, koskien tulevaa liikuntahallia. Esimerkiksi katsomoon kaavailtujen penkkien osalta. Näin kuntalaiset pääsisivät osallistumaan kustannuksiin konkreettisesti ja mikäpä sen mukavampaa kuin kierrellä katsomossa etsimässä omaa nimikkopenkkiä, mukavalla tekstillä.

Ympäristöjohtaja Mika Grönvallin lausunto 5.1.2023:

 

Aloite on kannatettava yleisemminkin. Nimikkokohteita voi olla muitakin kuin liikuntahallin penkit, esimerkiksi kausi-istutuslaatikot katu- ja puistoverkolla tai muuta vastaavaa. Nimikkokohteita voidaan kohdistaa yrityksiin, yksityisiin kuntalaisiin tai muihin tahoihin.
 

Ympäristötoimiala pohtii yhdessä muiden hallintokuntien kanssa aloitteen mukaista esitystä ja muita mahdollisia kohteita aloitteen periaate-ajatuksen mukaisesti.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi ympäristöjohtajan lausunnon ja saattaa sen Taina Ahvenjärven tietoon vastauksena hänen kuntalaisaloitteeseen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi ympäristöjohtajan lausunnon ja saattaa sen Taina Ahvenjärven tietoon vastauksena hänen kuntalaisaloitteeseen.