Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.01.2023/Pykälä 3


 

Osallistava budjetointi

 

Kaupunginhallitus 09.01.2023 § 3 

5/00.01.05/2023 

   

 

 

Valmistelu Valmistelu Valmistelu: hallinto- ja kehitysjohtaja Jukka Vilén 4.1.2023

 

 Osallistava budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Osallistuva budjetointi tarkoittaa talouden ja demokratian yhdistämistä. Asukkaat otetaan siinä mukaan pohtimaan ja myös päättämään siitä, mihin määrätyt taloudelliset resurssit käytetään.

 

 Osallistuva budjetointi on demokraattinen prosessi: se on kuntalaisten avointa keskustelua, vuoropuhelua ja intressien yhteensovittamista sekä yhteistyötä asukkaiden kanssa. Sen avulla voidaan parantaa valmistelun ja päätöksenteon avoimuutta sekä vahvistaa kansalaisten osallisuutta ja luottamusta hallintoa ja päätöksentekoa kohtaan. Se on myös keino motivoida asukkaita kiinnostumaan, osallistumaan ja ottamaan myös itse vastuuta.

 

 Kemin kaupunki jatkaa jo useita vuosia kaupungissa käytössä ollutta ja hyväksi koettua osallistuvaa budjetointia vuonna 2023. Osallistavassa budjetoinnissa kuntalaiset saavat päättää mihin julkisia varoja jaetaan ja käytetään.

 

 Kaupunki pyytää kemiläisiltä ehdotuksia siitä, miten he käyttäisivät

 30 000 €. Tänä vuonna ehdotusten teemaksi esitetään kaupunkikeskustan viihtyisyyden ja vetovoiman kehittämistä. Ehdotukset voivat olla pienimuotoisia investointeja, joilla hankintaan jotain uutta tai korjataan käytössä kulunutta. Kävelykadun kehittämiseen osallistuvan budjetin varoja ei voi käyttää, sillä vuodelle 2023 on  varattu talousarvioon oma määräraha.

 

 Esityksiä on mahdollisuus tehdä Kemin www-sivulle avattavalla lomakkeella. Kysely on tänä vuonna kaksivaiheinen, jossa ensin kerätään ehdotuksia ja sitten niitä kannatetaan. Eniten kannatusta saaneet ehdotukset tuodaan kaupungin hallituksen päätettäväksi kevään aikana. 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää käynnistää osallistuvan budjetoinnin prosessin. Saadut ehdotukset tuodaan kaupunginhallitukselle arvotettavaksi ja päätettäväksi myöhemmin keväällä.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti käynnistää osallistuvan budjetoinnin prosessin. Saadut ehdotukset tuodaan kaupunginhallitukselle arvotettavaksi ja päätettäväksi myöhemmin keväällä.