Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.01.2023/Pykälä 14


 

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloite kaveria ei jätetä, ei ainakaan Kemissä

 

Kaupunginvaltuusto 12.12.2022 § 109 

 

 

Valtuutettu Kari Hanhisuanto esitti seuraavan aloitteen:

 

Kemin kaupungin ennaltaehkäisevän nuorisotyön sekä sovittelutoiminnan ennallistaminen pitkällä aikajänteellä myös taloutta tukevaan malliin.

 

Nuorison häiriökäyttäytyminen on hälyttävästi lisääntynyt viimeisinä vuosina ja tilanne näyttää               pahenevan päivä päivältä. Olemme syvästi huolissamme tilanteen karkaamisesta kokonaan               käsistämme. Kun vastaavasti nuorisotyön resurssit ovat pienentyneet, niin tämä yhtälö on kestämätön. Taloustilanteesta johtuvan liikkumavaran ollessa pieni, on siitäkin huolimatta satsattava ennaltaehkäisevään toimintaan, koska se tuo eurot takaisin kaupungin käyttöön.

 

Jokainen nuori on yksilö, joka tulee omanlaisestaan yhteisöstä. Nuorella on omat perheeltä ja suvulta perityt käyttäytymismallit, arvot ja asenteet, joita muokkaavat ulkoiset tekijät: kaverit, koulu, some jne. Alati muuttuva sirpaleinen elämä niin koulussa kuin vapaa-ajalla lisää tarvetta tukeutua ja turvata - etsiä ja löytää rajoja. Tällä hetkellä tuntuu, että kaupunki hukkaa totaalisesti esimerkiksi sovittelun resurssit. On syytä ottaa käyttöön kaikki saatavilla olevat resurssit nuorison auttamiseksi.

 

Nuorisotyön arvostamista kosketuspintana nuorten ja yhteiskunnan välillä ei tule aliarvioida. Nuorisotyössä nuori täytyy kohdata sellaisena kuin hänet tavataan ja mielellään sellaisessa ympäristössä, joka on nuorelle luonteva ja turvallinen. Avoimessa nuorisotyössä nuori kohdataan "puolueettomissa" fyysisissä tiloissa, joissa asioiden pohtiminen on erilaista kuin esim kouluissa. Koulunuorisotyö tapahtuu päivällä kouluaikaan eli nuorten "työaikana". On sanottu, ettei nuorisotyö tarvitse seiniä. Ehkä ei, mutta nuoriso tarvitsee ja turvalliset sellaiset.

 

Lasten ja nuorten kasvatus, arvot ja asenteet lähtevät kotoa. Vanhempien rooli lapsen ja nuoren elämässä on ehdoton. Vanhemmuuden tukeminen ja yhteisten pelisääntöjen kehittäminen sekä noudattaminen on ehdottoman tärkeää. Arvot, asenteet, kunnioitus ja tapakasvatus. Nämä aakkoset opitaan kotoa, mutta toki koulumaailma niitä pyrkii vahvistamaan. Olisiko silti meidän aikuisten pysähdyttävä ja kuunneltava, mitä nuorilla on kerrottavana. Ja olisiko meidän aikuisten uskallettava tiukemmin puuttua nähtyyn häiriökäyttäytymiseen. Puhutaan, mutta myös vahvasti kuunnellaan, mitä meille sanotaan.

 

Nuoret tarvitsevat tekemistä. Nuoret tarvitsevat rajoja. Nuoret tarvitsevat aikuisia ihmisiä. Nuoret tarvitsevat tiloja. Nuoret tarvitsevat nuorisotyöntekijöitä. Nuoret tarvitsevat tulevaisuuden.

 

ALOITE

 

Valtuustoaloitteena Vasemmistoliiton ryhmä esittää, että Kemin kaupungin vahvuuteen palautetaan jengityöntekijät, jotka voivat jalkautua oikeasti sinne, missä nuoriso on.

Lisäksi esitämme, että Kemin kaupunki käyttää kaikki keinot, jotta kaupunkiin saadaan rekrytoitua lisää nuorisotyöntekijöitä. Käytettäköön vaikka Kemi-lisää alipalkkauksen parantamiseksi.

Kolmanneksi esitämme, että nuorisotyö kouluissa ja avoimessa toiminnassa koulun ulkopuolella tulee vahvasti erottaa toisistaan. Tietysti kummankaan arvoa aliarvioimatta.

Neljäntenä kohtana esitämme, että Kemin kaupungin on luotava mahdollisuudet siihen, että Karihaaran, Hepolan, Keskustan ja Syväkangas/Takajärvi kaupunginosista löytyvät nuorisotilat.

Viidenneksi esitämme, että sovittelun resurssit tutkitaan ja otetaan optimaalisesti käyttöön.

 

 

Päätös Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten.

 

 

 

Kaupunginhallitus 09.01.2023 § 14 

740/12.05.00/2022 

   

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää aloitteen hyvinvointitoimialalle ja henkilöstöosastolle valmistelua varten. Aloitteeseen tulee antaa yhteinen lausunto. Valmistelussa tulee huomioida käytettävissä olevat resurssit ja mahdollisen toteutuksen tulee toteutua niiden mahdollistamissa puitteissa. Lausunnon valmistelun johtovastuu hyvinvointitoimialalle. 

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen hyvinvointitoimialalle ja henkilöstöosastolle valmistelua varten. Aloitteeseen tulee antaa yhteinen lausunto. Valmistelussa tulee huomioida käytettävissä olevat resurssit ja mahdollisen toteutuksen tulee toteutua niiden mahdollistamissa puitteissa. Lausunnon valmistelun johtovastuu hyvinvointitoimialalle.