Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 10


 

Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite toimintatavoista

 

Kaupunginvaltuusto 30.01.2023 § 10 

71/00.01.01/2023 

   

 

Valtuutettu Marja-Leena Laitinen esitti seuraavan aloitteen:

 

Aloite toimintatavoista

 

Kuntalaiset valitsevat valtuuston, kunnan ylintä päätösvaltaa ja työnantajavaltaa käyttävän valtuuston.

 

Perustuslaki, kuntalaki ja kunnan hallintosääntö sekä erilaiset toimintaohjeet antavat suunnan ja perustan valtuutetun käyttäytymiselle.

 

Luottamushenkilö on luottamushenkilö myöskin kokousten ulkopuolella. Uusien valtuutettujen perehdyttämistilaisuuksissa on käsitelty roolia, valtaa ja vastuuta.

 

Kemissä olemme päättäneet kiusaamiselle ja epäasialliselle käyttäytymiselle nollatoleranssin ja meillä on vuodesta 2006 voimassa oleva toimintaohje. Kuntastrategiassamme olemme määritelleet toimintalinjat ja arvomme.

 

Kuntalaki velvoittaa valtuutettua edistämään kunnan ja sen asukkaitten parasta ja toimimaan tehtävässään arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla (KL 69§).

Luottamushenkilöltä edellytetään asukkaitten tasapuolista kohtelua eikä toiminta saa olla yleisesti hyväksyttyjen käytösnormien vastaista. Vaikka käyttäytymissäännös on toimintaohje, on sen tarkoitus vahvistaa kansalaisten luottamusta kunnallishallintoon.

 

Marraskuisessa 2022 facebook kirjoittelussa vasemmistoliiton valtuutettu, herra kaupunginhallituksen jäsen kirjoitti: "Voi hyvä isä. Kemin taidemuseo ja Kemin taideyhdistys juhlivat tänään 75 taipaletta. Yhtään Kemin kaupungin johtava virkamiestä ei seminaarissa tai juhlissa nähty. Ja kaupunkimme valtuutetuista paikalla oli 4/43 osaa. Mistä kertakaikkinen sivistymättömyys. Miten on mahdollista, että tähän kaupunkiin on päässyt periytymään näin kokonaisvaltainen sivistymättömien ghetto?"

 

Tuolla kannanotolla solvataan sekä johtavia viranhaltijoita että 39 valtuutettuja yhden tapahtuman perusteella. Tapahtuman, josta valtuutetuille ei tullut henkilökohtaista kutsuja ja kirjoittaja unohti, että osa valtuutetuista on työssä käyviä!

 

Valtuustoryhmillä on omat toimintasääntönsä. Valtuustolta puuttuu toimintaohje, jolla voidaan käsitellä mm. tilannetta, jossa yksi valtuutettu kohdistaa epäasiallisen käyttäytymisen muita valtuutettuja kohtaan. Tekijöitten Lappi hanke toi esille, että yli puolet viranhaltijoista koki epäasiallista kohtelua ja arvostuksen ja kunnioituksen puuttumisen.

 

Nuorisovaltuustomme edustajat kävivät joulukuussa vaatimassa kiusaamiseen puuttumista ja ennaltaehkäisemistä.

 

Kaupunginvaltuuston ylimpänä päättäjänä tulee näyttää esimerkkiä. Toistemme kunnioittaminen ja asiallinen käyttäytyminen on yksi sujuvan arjen kulmakivi.

 

Toimintaohjeesta päätettäessä ei ole mietitty tilannetta, että työnantajan edustajat, valtuutetut toimisivat kiusaten tai häiriten tai muuten epäasiallisesti toisiaan ja alaisiaan kohtaan.

 

Viisikymmenvuotisen yhtäjaksoisen luottamushenkilötaipaleeni aikana tällaista tilannetta ei ole tullut eteen.

 

Kirjoitus luokittelee myös kuntavaaleissa äänestäneitä kuntalaisia.

 

Asian käsittelyn lopettaminen olisi päätynyt anteeksipyyntöön valtuustossa. Kirjoittaja myöntää tehneensä sen pienemmässä piirissä.

 

Esitän, että kaupunginhallitus valmistelee täydennyksen toimintaohjeeseensa jonka se käsitteli 18.11.2006 pykälässä 622 ja että valtuustoryhmät yhdessä sopivat kirjallisesti toimintatavoista.

 

Kemissä 30.1.2023

 

Kokoomuksen valtuustoryhmä

 

 

Päätös Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten.