Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 26.01.2023/Pykälä 12


 

Hyvinvointitoimialan avustuspäätökset

 

Hyvinvointilautakunta 26.01.2023 § 12 

35/02.05.01.01/2023 

   

 

 

Valmistelu Hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala 040-7418946

 

 Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee mm. koulutukseen, tieteeseen, kulttuuriin, liikuntaan ja nuorisotyöhön liittyviä toimintoja ja hankkeita valtionavustuksilla. Valtionavustukset myönnetään hakemuksesta ja niiden myöntäminen on harkinnanvaraista.

 Osa opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksista on ohjattu hallinnonalan

 virastojen jaettavaksi. Näitä ovat Suomen Akatemia, Taiteen edistämiskeskus, Opetushallitus, Kansallisarkisto, Museovirasto ja aluehallintovirastot.

 

Myönnetyt avustuspäätökset

599/02.05.01.01/2022
Opetus- ja kulttuuriministeriö: Valtion erityisavustus digitaalisen laadunarviointijärjestelmä Valssin käyttöönoton tukemiseen varhaiskasvatuksessa vuodelle 2023-2024. Myönnetty avustus 102 998 €, omarahoitusosuus 25 749,50 €, kokonaisrahoitus 128 747,50 €. Myönnettyä avustusta voidaan käyttää muun muassa Valssin käyttöönottoa koordinoivan henkilöstön palkkaamiseen, varhaiskasvatuksen arviointiprosessien kehittämiseen ja uudistamiseen, varhaiskasvatuksen johdon digitaalisen osaamisen vahvistamiseen, sekä varhaiskasvatuksen henkilöstön itsearviointiosaamisen vahvistamiseen.

760/02.05.01.01/2022
Aluehallintovirasto: Erityisavustustus kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävän nuorisotyön vahvistamiseen ja kehittämiseen 2023-2024. Myönnetty avustus 36 875 €, omavastuuosuus 4097 €, kokonaisrahoitus 40 972 €. Avustuksella palkataan 1-2 nuoriso-ohjaajaa. Toiminta suunnitellaan siten, että nuorisotyö kohdentuu kouluissa 5.luokkalaisille ja sitä vanhemmille nuorille. Huomioidaan kohderyhmänä laajennetun oppivelvollisuuden oppilaat sekä ukrainalaiset nuoret.

 

715/02.05.01.01/2022
Museovirasto: Avustukset museoille kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin 2023, Marjo Pitkon näyttely Kemin taidemuseossa. Myönnetty avustus 4000 €, omavastuuosuus 1000  €, kokonaiskustannus 5000 €. Avustus on taiteilijalle korvaus hänen taidenäyttelyä varten tekemästään työstä, näyttelyyn osallistumisesta ja muusta sen yhteydessä tehtävätä työstä.

 

717/02.05.01.01/2022
Museovirasto: Avustukset museoille kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin / Dance Macabre - ryhmänäyttely Kemin taidemuseossa.Myönnetty avustus 8000 €, omavastuuosuus 2000 €, kokonaiskustannus 10 000€. Avustus käytetään taidemuseossa järjestettävään ryhmänäyttelyn  taiteilijapalkkioihin.

 

Kielteiset avustuspäätökset
 

565/02.05.01.01/2022
Erityisavustus digitaalisen kulttuuriperinnön saatavuuden ja säilyttämisen tukemiseen, yhteisiin palveluihin yleisille kirjastoille sekä museoiden kulttuuriympäristötiedon kehittämiseen.

 

735/02.05.01.01/2022
Valtion erityisavustus lukiokoulutuksen laatu- ja saavutettavuusohjelman edistämiseen 2022-2024.

 

716/02.05.01.01/2022
Avustukset museoille kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin 2023, Noora Ylipietin näyttely Kemin taidemuseossa.

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi avustuspäätökset.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta merkitsi tiedoksi avustuspäätökset.