Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 128


1 Asian palalutus Kemi 2022

 

Ilmoitus sosiaalipalvelujen tuottamisesta ja hakemus palvelusetelipalvelujen tuottajaksi / FysioPurola

 

Perusturvalautakunta 01.11.2022 § 120 

 

 

 

 

Valmistelu Hoiva- ja hoitotyön päällikkö Rita Oinas

 

Lain yksityisistä sosiaalipalveluista 11§:nmukaisesti sosiaalipalvelujen tuottajan, joka tuottaa muita kuin ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja, on tehtävä kirjallinen ilmoitus toiminnasta ennen sen aloittamista toimielimelle siinä kunnassa, missä palveluja tuotetaan. Jos palvelutuottaja haluaa tuottaa kotiin tuotavia palveluja palvelusetelituottajana, tulee tästä tehdä hakemus erikseen.

 

FysioPurola on tehnyt 13.9.22 ilmoituksen sosiaalipalveluiden tuottamisesta ja hakemuksen Kemin kaupungin palvelusetelituottajaksi 1.11.2022 lähtien kotipalvelun (pl. lääkehoidon), henkilökohtaisen avustamisen, omaishoidon sijaishoidon ja veteraanipalveluiden palvelusetelituottajaksi.

 

Vastuuhenkilöllä on ammattikorkeakoulutasoinen koulutus/tutkinto. Hakemuksen mukaan yrityksellä on 1,5 työpanosta palveluksessaan.

 

FysioPurola täyttää yksityisistä sosiaalipalveluista annetussa laissa edellytetyt vaatimukset ja palvelusetelipalveluiden tuottajille asetetut vaatimukset. Hakemus palvelusetelipalveluiden tuottajaksi on nähtävänä kokouksessa.
 

 

Esittelijä vs. Perusturvajohtaja Nina Matinlassi  

 

Päätösehdotus Perusturvalautakunta päättää
1. hyväksyä FysioPurolan ilmoituksen yksityisten sosiaalipalveluiden tuottamisesta
2. ilmoittaa toiminnan aloittamisesta Lapin aluehallintovirastolle rekisteriin merkitsemistä varten
3. hyväksyä FysioPurolan kotipalvelun, henkilökohtaisen avustamisen, omaishoidon sijaistamisen ja veteraanipalvelujen palvelusetelituottajaksi

 

Päätös Perusturvalautakunta päätti
1. hyväksyä FysioPurolan ilmoituksen yksityisten sosiaalipalveluiden tuottamisesta
2. ilmoittaa toiminnan aloittamisesta Lapin aluehallintovirastolle rekisteriin merkitsemistä varten
3. hyväksyä FysioPurolan kotipalvelun, henkilökohtaisen avustamisen, omaishoidon sijaistamisen ja veteraanipalvelujen palvelusetelituottajaksi

 











 

Perusturvalautakunta 13.12.2022 § 128 

579/05.00.01/2022 

   

 

 

Valmistelu Hoiva- ja hoitotyön päällikkö Rita Oinas

 

Yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain (922/2011) 11 §:n mukaan yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajan, joka tuottaa muita kuin ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja, on tehtävä kirjallinen ilmoitus toiminnasta ennen sen aloittamista tai olennaista muuttamista kunnan toimielimelle siinä kunnassa, jossa palveluja tuotetaan. Ilmoituksen liitteeksi vaadittavat selvitykset ilmenevät asetuksesta yksityisistä sosiaalipalveluista (1053/2011). Saman lain 13 §:n mukaan Kunnan toimielimen on viipymättä annettava aluehallintovirastolle 11 ja 12 §:n nojalla saamansa tiedot lukuun ottamatta tietoja sellaisista palvelujen tuottajista, jotka tuottavat ainoastaan sosiaalihuoltolain 17 §:n 1 momentin  kohdassa tarkoitettuihin kotipalveluihin kuuluvia tukipalveluja tai niihin rinnastettavia palveluja taikka yksityistä perhepäivähoitoa.  

 

Yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 11 §:n mukaan palvelun tuottajan on ilmoituksessaan mainittava lain 8 §:ssä mainitut tiedot.

Aluehallintoviraston mukaan Kemin kaupungin toimittama ilmoitus on ollut puutteellisesti täytetty, eikä liitteenä ole kaikkia asian ratkaisemiseksi tarvittavia liitteitä, joten aluehallintovirasto palautti asian Kemin perusturvalautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi ja tarvittavien selvitysten hankkimiseksi. Liitteenä Lapin aluehallintoviraston kirje 22.11.2022.

Aluehallintoviraston ohjeen mukaan puutteita ilmoituksessa oli seuraavien tietojen osalta:
- haettavan luvan perusteella annettavien sosiaalipalvelujen sisältö ja tuottamistapa
- sekä niiden suunniteltu laajuus kussakin toimintayksikössä;
- asiakaspaikkojen lukumäärä kussakin toimintayksikössä;
- toimintasuunnitelma
- jäljennös palvelujen vastuuhenkilön tutkintotodistuksista ja selvitys työkokemuksesta; sekä
- jäljennös henkilötietolain (523/1999) 10 §:n mukaisesta rekisteriselosteesta.


Fysio Purola on tehnyt uuden ilmoituksen tuottamistaan sosiaalipalveluista. Fysio Purola on ilmoituksessaan toimittanut myös puuttuvat tiedot.

 

Uusi hakemus käsittelee ainoastaan sosiaalihuoltolain 17§:n 1 mom. 3 kohdassa tarkoitettuja kotipalveluihin kuuluvia tukipalveluja tai niihin rinnastettavia palveluita, jolloin kunnan ilmoitusvelvollisuutta aluehallintoviranomaiselle ei enää ole.

 

Fysio Purola on tehnyt ilmoituksen sosiaalipalveluiden tuottamisesta ja hakemuksen Kemin kaupungin palvelusetelituottajaksi 21.12.2022 lähtien henkilökohtaisen avustamisen, omaishoidon sijaishoidon ja veteraanipalveluiden palvelusetelituottajaksi.

 

Fysio Purola täyttää yksityisistä sosiaalipalveluista annetussa laissa edellytetyt vaatimukset ja palvelusetelipalveluiden tuottajille asetetut vaatimukset. Ilmoitus ja hakemus liitteineen palvelusetelipalveluiden tuottajaksi on nähtävänä kokouksessa.

 

 

Esittelijä vs. Perusturvajohtaja Nina Matinlassi

 

Päätösehdotus Perusturvalautakunta päättää
1. hyväksyä FysioPurolan ilmoituksen yksityisten sosiaalipalveluiden tuottamisesta
2. hyväksyä FysioPurolan henkilökohtaisen avustamisen, omaishoidon sijaistamisen ja veteraanipalvelujen palvelusetelituottajaksi
3. lähettää lautakunnan päätöksen vastauksena Lapin Aluehallintovirastolle.

 

Päätös Perusturvalautakunta päätti
1. hyväksyä FysioPurolan ilmoituksen yksityisten sosiaalipalveluiden tuottamisesta
2. hyväksyä FysioPurolan henkilökohtaisen avustamisen, omaishoidon sijaistamisen ja veteraanipalvelujen palvelusetelituottajaksi
3. lähettää lautakunnan päätöksen vastauksena Lapin Aluehallintovirastolle.