Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 355


 

Kaupunginvaltuuston kokouksen päätösten toimeenpano

 

Kaupunginhallitus 28.11.2022 § 355  

    

 

Valmistelu Kuntalain 39 pykälän nojalla kaupunginhallitus toteaa, että koska valtuuston 14.11.2022 tekemät päätökset eivät ole syntyneet laista poikkeavassa järjestyksessä tai menneet kaupunginvaltuuston toimivaltaa ulommaksi tai muutoin olleet lain tai asetuksen vastaisia, ne ovat täytäntöönpanokelpoisia ja voidaan panna täytäntöön kuntalain 143 pykälän nojalla ennen kuin ne ovat saavuttaneet lainvoiman.

 

Myönnetyistä lisämäärärahoista on lähetetty tieto ao. toimialoille ja tulosalueille ja kehittämis- ja talousosastolle sekä lautakuntiin vaihtuneista uusista jäsenistä ja varajäsenistä on ilmoitettu ao. lautakunnalle ja asianomaiselle henkilölle.

 

Kaupunginhallitus päättää panna täytäntöön kokouksen päätökset ja päättää seuraavista toimenpiteistä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

562/02.03.01/2022

 

§ 90

Tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit vuodelle 2023

 

 

Ehdotus KJ Ruotsalainen:

Valtuuston päättämät veroprosentit on ilmoitettu Verohallinnolle ohjeiden mukaisesti webkyselyllä 16.11.2022.

 

Valtuuston päätös saatetaan talouspalveluiden tietoon.

 

 

555/00.01.02/2022

 

§ 92

Järjestöstrategia 2022-2025

 

 

Ehdotus KJ Ruotsalainen:

Valtuuston päätös saatetaan hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvalan ja hyte-koordinaattori Janne Jylkän tietoon.

 

 

2/00.00.01/2021

 

§ 93

Omar Sharif eroanomus luottamustoimista

 

 

Ehdotus KJ Ruotsalainen:

Valtuuston päätös saatetaan Omar Sharifin tietoon. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on pyytänyt keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun Sharifin tilalle.

 

 

407/01.00.00/2022

 

§ 94

Kemin Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän aloite Kemin kaupungille luotavista henkilöstöpoliittisista linjauksista

 

 

Ehdotus KJ Ruotsalainen:

Valtuuston päätös saatetaan henkilöstöpäällikkö Jani Koskelan tietoon.

 

 

298/01.02.00/2022

 

§ 95

Valtuutettu Marja-Leena Laitisen ja kuuden muun valtuutetun aloite luottamushenkilöverojen pidättäminen näkyväksi luottamushenkilöille

 

 

Ehdotus KJ Ruotsalainen:

Valtuuston päätös saatetaan henkilöstöpäällikkö Jani Koskelan tietoon.

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää panna täytäntöön kokouksen päätökset ja päättää yllä mainituista toimenpiteistä.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.