Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 345


 

Peräpohjolan Leader ry:n sitoumuspyyntö Leader-ryhmän kuntarahaosuuteen ohjelmakaudelle 2023-2027

 

Elinvoimalautakunta 26.10.2022 § 85 

 

 

 

 

Valmistelu Elinkeinopäällikkö Hanna Alila, puh. 040-537 6261

 

Paikallinen Leader-ryhmä tarjoaa toimintaa, neuvontaa ja rahoitusta paikkakunnan parhaaksi. Leader-ryhmä kehittää aluetta yhdessä laaditun paikallisen kehittämisstrategian mukaisesti. Leader-ryhmä saa rahoituksensa maa- ja metsätalousministeriön hyväksymän strategian perusteella. Tulevan ohjelmakauden tarkennuksia sekä pieniä muutoksia on mahdollista tehdä strategiaan sen palauduttua ministeriöltä.

 

Valtioneuvosto hyväksyi 16.12.2021 Suomen CAP-suunnitelmaesityksen 2023-2027 lähetettäväksi Euroopan komissiolle. Maa- ja metsätalousministeriö lähetti esityksen Euroopan komissiolle 22.12.2021. Vuoden 2022 aikana käydään neuvotteluja komission kanssa sekä valmistellaan kansalliset säädökset ja toimeenpano siten, että CAP- suunnitelman toimeenpano, mukaan lukien Leader-ryhmien toiminta, käynnistyy vuonna 2023.

 

Peräpohjolan Leader ry on jättänyt hakemuksen Leader - ryhmänä toimimiseen nykyisellä toiminta-alueellaan, toteuttaen uutta elokuussa 2022 maa- ja metsätalousministeriölle palautettua strategiaansa. Strategiassa määritettiin rahoituskehys, jonka rinnalle toiminta-alueen kuntien tulee sitoutua rahoittamaan vähintään 20 prosenttia Leader-ryhmän julkisesta rahoituksesta vuosittaisen kertasuoritusperiaatteen mukaisesti. Tällä tarkoitetaan sitä, että kunta ei voi kohdentaa rahoitusosuuttaan hankekohtaisesti tai asettaa rahoitukselle muita ehtoja.

 

Kokonaisrahoituskiintiö on EU:n ohjelmakaudelle 2023-2027 yhteensä 6 407 076,94 €. Kokonaiskiintiön kuntarahoitusosuus tulee olla 20%:a julkisen tuen määrästä, tämä osuus jaetaan kuntien asukasluvun mukaisessa suhteessa. Kokonaiskiintiö jakautuu yleishyödyllisten- ja yrityshankkeiden rahoittamiseen strategian mukaisesti ja näiden lisäksi toimintarahaan.

 

Alueen kuntien rahoitusosuus jaetaan asukasluvun (Tilastokeskus 31.12.2021) mukaisessa suhteessa alla olevan taulukon mukaisesti. Kuntarahatarve ohjelmakaudelle 2023-2027 mukaisesti, asukaslukuun 2021 perustuen sekä Rovaniemen ja Kemin kaupunkien aluerajauksiin pohjautuen.

 

Elinkeinopalveluiden lausunto:

 

Kemin kaupunki on sitoutunut ohjelmakauden v. 2023 - 2027 Peräpohjola Leader ry:n toimintaan ja toiminta-alueeseen (päätös KH 17.5.2021). Toiminta-alue on Kemin kaupungin osalta laajentunut koskien käsittelemään koko kaupunkia, pois lukien keskustan alue. Tämä mahdollistaa Leader-rahoituksen monipuolisen käytön yhtenä yritysten, yhdistysten tai kaupungin hankkeissa. Kuntarahoituksen osuus kasvaa, jolloin vuosittainen kuntaosuus on 21 779,68 € (yhteensä v. 2023 - 2027 108 898, 40 €). Kemin kaupunki on maksanut v. 2014 - 2020 kuntarahaa yhteensä 65 456,30 €.

 

Puolletaan Kemin kaupungin Peräpohjolan Leader ry:n kuntarahoitusosuutta tulevalla ohjelmakaudella. Elinkeinopalveluissa tehdään Leader-rahoitusta tunnetuksi yrityksille ja muilla toimijoille sekä kannustetaan hyödyntämään Leader-aluetta monipuolisesti kehittämistoiminnassa.

 

Peräpohjolan Leader ry:n strategia sekä kuntaraha sitoumus -kirje Rovaniemi ja Kemi liitteenä.

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Mervi Nikander

 

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta sitoutuu Kemin kaupungin Peräpohjolan Leader ry:n kuntarahaosuuteen ohjelmakaudelle 2023 - 2027.  Lautakunta esittää Leader-rahoituksen kuntaosuuden sitoutumista edelleen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

 

Päätös Elinvoimalautakunta sitoutui Kemin kaupungin Peräpohjolan Leader ry:n kuntarahaosuuteen ohjelmakaudelle 2023 - 2027. Lautakunta esittää Leader-rahoituksen kuntaosuuden sitoutumista edelleen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

 

 

Kaupunginhallitus 28.11.2022 § 345 

557/00.04.01/2022 

   

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että Kemin kaupunki osallistuu Peräpohjolan Leader ry:n kuntarahaosuuteen ohjelmakaudelle 2023 - 2027. Varaus kuntarahoitusosuudeksi 21 779,68 €  katetaan elinvoimatoimialan talousarviosta.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti, että Kemin kaupunki osallistuu Peräpohjolan Leader ry:n kuntarahaosuuteen ohjelmakaudelle 2023 - 2027. Varaus kuntarahoitusosuudeksi 21 779,68 €  katetaan elinvoimatoimialan talousarviosta.