Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 340

Meri-Lapin kuntapalvelut purkusopimus käsiteltäväksi

Kaupunginhallitus 28.11.2022 § 340 

661/00.01.00.00/2022 

Valmistelu Sote- ja aluehallintouudistus (jäljempänä "SOTE-uudistus") aiheuttaa muutoksia Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymän (jäljempänä "MLKP") omistajapohjaan 1.1.2023 lukien, kun Länsi-Pohjan sosiaali- ja terveyspalvelujen ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymä purkautuu ja siirtyy osaksi Lapin hyvinvointialuetta. Lapin hyvinvointialue ei voi nykyisen lainsäädännön mukaan olla jäsenenä liikelaitoskuntayhtymässä ja tästä syystä MLKP:n toiminnan juridista muotoa on tarpeen järjestellä uudelleen, jotta MLKP:n toiminta voi jatkua häiriöttä SOTE-uudistuksesta huolimatta. MLKP on selvittänyt uudelleenjärjestämisen vaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia ja toiminnan uudelleenjärjestäminen on todettu tarkoituksenmukaisimmaksi toteuttaa yhtiöittämällä MLKP:n koko toiminta toimintaa jatkavaan uuteen osakeyhtiöön, minkä jälkeen MLKP puretaan.  Muutos tulee toteuttaa vuoden 2022 aikana.

 MLKP:n johtokunta on aloittanut MLKP:n toiminnan yhtiöittämisen valmistelun ja perustanut toiminnan vastaanottavan osakeyhtiön Meri-Lapin kuntapalvelut Oy:n. MLKP on käyttänyt asiassa asiantuntijana KPMG Oy Ab:tä. Yhtiöittäminen on tarkoitus toteuttaa siten, että MLKP myy koko toimintansa liiketoimintakaupalla perustamalleen osakeyhtiölle. Kaupassa uudelle yhtiölle siirtyisivät myös MLKP:n kaikki voimassa olevat sopimukset ja koko henkilöstö. Kauppahinta (arviolta noin 1,05 M€) on tarkoitus jättää kokonaan velaksi. MLKP on hakenut ja saanut Verohallinnolta järjestelyn arvonlisäverotusta (oppilaitosten ateriapalvelut) sekä järjestelyn tuloverotusta koskevat ennakkoratkaisut. Liiketoimintakauppa on tarkoitus toteuttaa ennen vuodenvaihdetta 2022. MLKP:n johtokunta tulee tuomaan MLKP:n toiminnan yhtiöittämisestä päättämisen sekä yhtiöittämistä varten valmistellut asiakirjaluonnokset yhtymäkokouksen käsiteltäväksi ja hyväksyttäväksi 10.11.2022.

 Liiketoimintakaupan jälkeen MLKP puretaan. MLKP:llä purkuhetkellä taseessaan olevat Meri-Lapin kuntapalvelut Oy:n osakkeet ja kauppahintavelka siirtyvät purussa jäsenille jako-osana. Meri-Lapin kuntapalvelut Oy jatkaa MLKP:n toimintaa ns. in-house yhtiönä. MLKP:n purku tullaan toteuttamaan viimeistään 31.12.2022. MLKP:n purkaminen edellyttää MLKP:n jäsenten valtuustojen päätöksiä asiassa. MLKP:n jäsenten valtuustojen tulee päättää MLKP:n purkamisesta ja käsitellä ja hyväksyä purkusopimuksen ehdot siten, että MLKP purkautuu viimeistään 31.12.2022.

 MLKP:n nykyisistä jäsenistä tulee Meri-Lapin kuntapalvelut Oy:n osakkeenomistajia MLKP:n purkautuessa ja osakkeet jakautuvat MLKP:n nykyisten jäsenosuuksien mukaisesti. Länsi-Pohjan sosiaali- ja terveyspalvelujen ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän purkautuessa siirtyy sen jako-osuutena saamat osakkeet Lapin hyvinvointialueelle. Osana prosessia jäsenten tulee valmistella ja allekirjoittaa Meri-Lapin kuntapalvelut Oy:n osakassopimus. MLKP:n purussa jäsenille tulee maksettavaksi varainsiirtovero Meri-Lapin kuntapalvelut Oy:n jäsenille siirtyvistä osakkeista osakkeiden käyvän arvon perusteella.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto

1) päättää, että Kemin kaupunginvaltuusto osaltaan yhdessä Keminmaan kunnan, Simon kunnan ja Länsi-Pohjan sosiaali- ja terveyspalvelujen ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymä päättää purkaa Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymän sen jälkeen, kun liikelaitoskuntayhtymän palvelutoiminta on kokonaisuudessaan yhtiöitetty liiketoimintakaupalla Meri-Lapin kuntapalvelut Oy- nimiseen osakeyhtiöön; ja

2) päättää, että MLKP puretaan viimeistään 31.12.2022. MLKP:lla purkuhetkellä taseessa olevat Meri-Lapin kuntapalvelut Oy:n osakkeet ja kauppahintavelka siirtyvät purussa jäsenille jako-osana purkuhetken jäsenosuuksien mukaisessa suhteessa. Länsi-Pohjan sosiaali- ja terveyspalvelujen ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän purkautuessa siirtyy sen jako-osuutena saama omaisuus Lapin hyvinvointialueelle. Luonnos purkusopimuksesta on päätöksen liitteenä [x].

3) päättää hyväksyä, että MLKP:n nykyisistä jäsenistä tulee Meri-Lapin kuntapalvelut Oy:n osakkeenomistajia MLKP:n purkautuessa ja, että osakkeet jakautuvat MLKP:n purkuhetken jäsenosuuksien mukaisessa suhteessa. Länsi-Pohjan sosiaali- ja terveyspalvelujen ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän purkautuessa siirtyy sen jako-osana saamat osakkeet Lapin hyvinvointialueelle. Jäsenten tulee valmistella ja allekirjoittaa Meri-Lapin kuntapalvelut Oy:n osakassopimus. Luonnos osakassopimuksesta on päätöksen liitteenä [x].

Kemin kaupunki hyväksyy osaltaan osakassopimuksen ehdot ja valtuuttaa kaupunginjohtajan viimeistelemään ja allekirjoittamaan osakassopimus.  Lapin hyvinvointialue sitoutuu osakassopimukseen omalta osaltaan vuoden 2022 aikana.

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto