Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 183


 

Avustukset museoille kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin / Dance Macabre - ryhmänäyttely Kemin taidemuseossa

 

Hyvinvointilautakunta 15.12.2022 § 183 

717/02.05.01.01/2022 

   

 

 

Valmistelu Vapaa-aikapäällikkö Marke Rautiala 040-7759356

 

Museovirasto jakaa näyttelypalkkioavustuksia taiteilijoille. Avustuksen tavoite on saada taiteilijalle korvaus hänen taidenäyttelyä varten tekemästään työstä. Sillä korvataan näyttelyssä esillä olevien teosten valmistaminen, näyttelyyn osallistuminen ja muu sen yhteydessä tehtävä työ.

 

Näyttelypalkkiojärjestelmän ensisijaisena tavoitteena on huomioida kuvataiteilijoiden merkitys näyttelyn sisällön tuottajina ja parantaa heidän mahdollisuuksiaan saada elantonsa taiteellisesta työstä. Avustuksilla tuetaan taiteilijoiden ja museoiden oikeuksien ja velvollisuuksien selkiyttämistä. Samalla pyritään yhdenmukaistamaan, edistämään ja vakiinnuttamaan alan hyviä sopimus- ja korvauskäytäntöjä.

 

Avustuksen osuus voi olla korkeintaan 80 % näyttelypalkkion hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista. Vähintään 20 % taiteilijalle maksettavasta palkkiosta tulee olla hakijan omarahoitusosuutta tai muuta ulkopuolista rahoitusta, joka tulee eritellä avustushakemuksessa.

 

Avustuksen hakuaika 19.09.2022 - 31.10.2022. Hankkeen suunniteltu toteuttamisaika vuosi 2023. Hankkeen kokonaiskustannusarvio 10000 €, josta haettava valtionavustus 8000 € ja omarahoitusosuus 2000 €.

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi haetun avustuksen museon kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin 2023.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta merkitsi tiedoksi haetun avustuksen museon kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin 2023.