Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 180


 

Valtion erityisavustus turvattomista oloista tulleiden lasten varhaiskasvatuksen järjestämiseen

 

Hyvinvointilautakunta 27.10.2022 § 152 

 

 

 

 

Valmistelu Varhaiskasvatuspäällikkö Johanna Maunu 040-1216612

Opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa haettavaksi valtion erityisavustuksen tilapäistä suojelua hakevien tai saavien, kansainvälistä suojelua hakevien, tai ilman oleskeluoikeutta olevien lasten varhaiskasvatuksen järjestämiskuluihin. Myönnettävä erityisavustus on yhteensä enintään 67 miljoonaa euroa.

Avustusta myönnetään niiden kustannusten kompensoimiseksi, jotka ovat syntyneet ajalla 4.3.-31.12.2022 avustuksen kohderyhmälle järjestetystä varhaiskasvatuksesta. Avustuksella korvataan päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa järjestettyä varhaiskasvatusta. Poiketen yleisesti myönnetyistä erityisavustuksista, tämän avustuksen osalta ei vaadita omarahoitusosuutta.

Erityisavustuksella pyritään edistämään haavoittuviin ryhmiin kuuluvien tilapäistä suojelua hakevien tai saavien, kansainvälistä suojelua hakevien ja ilman oleskeluoikeutta olevien lasten mahdollisuutta osallistua laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, sekä kannustamaan kuntia varhaiskasvatuksen järjestämiseen niille lapsille.

Kemin kaupungin varhaiskasvatus on päättänyt hakea erityisavustusta turvattomista oloista tulleiden lasten varhaiskasvatuksen järjestämiseen.    Haettava summa on 18 430 euroa. Hakuaika on päättynyt 24.10.2022. Päätökset pyritään tekemään marras-joulukuussa 2022.

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi haetun valtion erityisavustuksen turvattomista oloista tulleiden lasten varhaiskasvatuksen järjestämiseen.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta merkitsi tiedoksi haetun valtion erityisavustuksen turvattomista oloista tulleiden lasten varhaiskasvatuksen järjestämiseen.

 

 

Hyvinvointilautakunta 15.12.2022 § 180 

601/02.05.01.01/2022 

   

 

 

Valmistelu Varhaiskasvatuspäällikkö Johanna Maunu 040-1216612

Opetus ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Kemin kaupungille valtion erityisavustuksen turvattomista oloista tulleiden lasten varhaiskasvatuksen järjestämiseen yhteensä 18 430 euroa. Myönnetyn avustuksen käyttöaika on 4.3.2022-31.12.2022.  Avustuksella ei ole omarahoitusosuutta.   

 

 Myönnetyllä avustuksella edistetään haavoittuviin ryhmiin kuuluvien tilapäistä suojelua hakevien tai saavien, kansainvälistä suojelua hakevien ja paperittomien lasten mahdollisuutta osallistua laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, sekä kannustetaan kuntia varhaiskasvatuksen järjestämiseen näille lapsille.  

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi myönnetyn avustuksen turvattomista oloista tulleiden lasten varhaiskasvatuksen järjestämiseen.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta merkitsi tiedoksi myönnetyn avustuksen turvattomista oloista tulleiden lasten varhaiskasvatuksen järjestämiseen.