Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 21.09.2022/Pykälä 72



 

Terassialueen maavuokrasopimuksen muuttaminen (kävelykatu)

 

Elinvoimalautakunta 21.09.2022 § 72 

510/10.00.04/2022 

   

 

 

Valmistelu Kaupungingeodeetti Paulus Rantajärvi, puh. 050 594 8440

 

Oluthuone Kukon ja Cafe Bar Kinon edustajat ovat lähettäneet liitteenä olevan hakemuksen kävelykadulla olevan kesäterassin maanvuokrasopimuksen muuttamiseksi ympärivuotiseksi. Perusteluna hakijat esittävät, että terassia ei tarvitse siirtää pois talvikaudeksi ja sen talvikäyttö voisi myös olla mahdollista. Hakijat sitoutuvat hoitamaan terassin lumityöt.

 

Elinvoimalautakunta on päätöksellään 15.3.2022 § 28 päättänyt vuokrata terassialueen viideksi kesäkaudeksi. Talvikauden kunnossapidon osalta on kysytty ympäristötoimialan kannanottoa mm. kävelykadun lumitöiden sujuvuuteen liittyen mikäli terassia ei siirretä. Ongelmia terassista ei tule olemaan.    

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Mervi Nikander

 

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää muuttaa maanvuokrasopimusta siten, että vuokra-alueen käyttö on ympärivuotista.

 

Päätös Elinvoimalautakunta päätti muuttaa maanvuokrasopimusta siten, että vuokra-alueen käyttö on ympärivuotista.