RSS-linkki
Kokousasiat:https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 23.09.2022/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Nimeämispyyntö Lapin hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimiin
Vanhusneuvosto 23.09.2022 § 33
450/00.00.01/2022
Valmistelu Vapaa-aikapäällikkö Marke Rautiala 040-7759356
Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 29 §:n mukaisesti hyvinvointialueen asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa hyvinvointialueen toimintaan. Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 32 §:n mukaisesti aluehallituksen on asetettava:
- hyvinvointialueen vanhusneuvosto ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien turvaamiseksi.
Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 32 §:n mukaisesti vaikuttamistoimielinten jäsenet valitaan hyvinvointialueen kunnissa
toimivien vastaavien vaikuttamistoimielinten jäsenistä siten, että kustakin vaikuttamistoimielimestä valitaan vähintään yksi edustaja.
Vaikuttamistoimielinten toiminta käynnistyy syksyllä 2022. Aluehallitus pyysi vanhusneuvostoa nimeämään Kemin vanhusneuvoston edustajan 30.8.2022 mennessä.
Kemin vanhusneuvoston edustajan valinta tehtiin vanhusneuvostön jäsenten kesken sähköpostiäänestyksenä. Kemin edustajaksi valitittiin puheenjohtaja Arja Ketola. Valinnasta ilmoitettiin kehitysjohtajalle sekä kaupungin kirjaamoon.
Esittelijä Vapaa-aikapäällikkö Marke Rautiala
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi, että Kemin vanhusneuvoston edustajana hyvinvointialueen vanhusneuvostossa toimii Arja Ketola.
Päätös Merkittiin tiedoksi, että Kemin vanhusneuvoston edustajana hyvinvointialueen vanhusneuvostossa toimii Arja Ketola.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |