Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 09.06.2022/Pykälä 105


 

 

Ajankohtaiset ja valmisteilla olevat asiat

 

Hyvinvointilautakunta 09.06.2022 § 105 

309/00.01.02/2022 

   

 

 

Valmistelu Hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala 040-7418946

 

Hyvinvointijohtaja informoi hyvinvointilautakuntaa valmistelussa olevista sekä muista ajankohtaisista hyvinvointialan asioista. Samassa yhteydessä on mahdollisuus käydä keskustelua ko. katsauksen pohjalta ja evästää valmistelutyötä. Katsauksen aikana voidaan myös kuulla muita viranhaltijoita, ulkopuolisia asiantuntijoita ja muita sidosryhmiä.

  1. Hyte-Koordinattori Janne Jylkkä kertoo hytetyöstä
  2. Syväkankaan koulun oppilas Tuomas Paananen on voittanut valtakunnallisen taloustaitokilpailun, huomioitu nuorisovaltuuston kokouksessa
  3. Ukrainan pakolaistilanne Lapissa 1.6.2022

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi ajankohtaiset ja valmisteilla olevat asiat.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta merkitsi tiedoksi ajankohtaiset ja valmisteilla olevat asiat.