Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 09.06.2022/Pykälä 101


 

Demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen pilotti peruskouluille 2022-2023

 

Hyvinvointilautakunta 12.05.2022 § 71 

 

 

 

 

Valmistelu Johtava rehtori Piia Hulkkonen 040-5885735

 

Opetushallitus asetti haettaviksi valtion erityisavustuksen demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen pilottihankkeeseen. Myönnettävä avustus on enintään 185 000 euroa. Haku on päättynyt 27.4.2022.

 

Avustuksen tarkoituksena on perusopetuksen demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen edistäminen ja kehittäminen perusopetuksen opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisesti lukuvuonna 2022-2023 siten, että hanke aloitetaan syksyllä 2022. Hankkeessa voidaan kehittää eteenpäin koulussa jo hyviksi havaittuja malleja tai kehittää kokonaan uusia toimintatapoja. Hankkeessa kehitettyjen käytänteiden tarkoituksena on jäädä osaksi koulujen vakiintunutta toimintaa. Hankkeissa tulee olla vähintään kaksi alla olevista kolmesta painopisteestä:

  • Yhteisöllisyyden ja osallisuuden rakentaminen luokissa ja koulussa
  • Demokratiataidot ja omaan lähiympäristöön vaikuttaminen
  • Ihmisoikeudet opetuksessa ja toimintakulttuurissa

 

Kemin peruskoulujen hankkeen nimi on Vaikuttamalla vahvaksi - osallistumalla yhdessä olemme enemmän. Hankekuvaus lyhyesti:

Hankkeeseen valitaan demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksesta vastaava kehittäjäopettaja, joka toimii kehittämistiimin vetäjänä. Tiimi vastaa oppilaskuntatyön kehittämisestä demokratiakasvatuksen näkökulmasta ja koordinoi oppilaskuntatyön toimintaa, sekä dokumentoi hanketyössä syntyneitä hyviä toimintamalleja, joita hyödynnetään myös hankkeen jälkeen. Ylläpidetään ja kehitetään Kemin perusopetuksen aktiivista oppilaskuntatoimintaa, jolla rakennetaan ja ylläpidetään yhteisöllisyyttä luokissa, kouluissa ja yli yksikkörajojen.Tarjotaan oppilaille vaikuttamisen mahdollisuuksia ja yhteisöllisyyttä edistävää ja ylläpitävää toimintaa.

Edistetään ihmisoikeuskulttuuria kouluissa luottamusta rakentavan ja kaikkien oikeuksia kunnioittavan ilmapiirin luomisella ja projektityöskentelyllä. Opitaan oppilaskuntatoimintaa ja valtuustotoimintaa/ kansalaisvaikuttamista, sekä osallistetaan oppilaskuntalaisia oman koulun vuoden toiminnan suunnitteluun. Kehitetään oppilaskuntatyötä Kemissä koulujen yhteisenä projektina.

 

Kemin kaupungin perusopetus on hakenut valtionavustusta 13 320 euroa. Valtionavustusta myönnetään 90 % hankkeen kokonaismenoista, joten hankkeen omarahoitusosuus on vähintään 10 %.  

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi haetun erityisavustuksen demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen pilottihankkeeseen peruskouluille 2022-2023.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta merkitsi tiedoksi haetun erityisavustuksen demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen pilottihankkeeseen peruskouluille 2022-2023.

 

 

Hyvinvointilautakunta 09.06.2022 § 101 

204/02.05.01.01/2022 

   

 

 

Valmistelu Johtava rehtori Piia Hulkkonen 040-5885735

 

Opetushallitus on myöntänyt valtionavustusta hankkeelle

Vaikuttamalla vahvaksi - osallistumalla yhdessä olemme enemmän

13 320 €. Valtionavustusprosentti on 90%, joten hankkeelle hyväksytyt kokonaisnettomenot ovat yhteensä 14 800 €.

 

Hankkeen avausseminaari järjestetään 6.6.2022 Helsigissä Opetushallituksessa. Avustuksen saaneesta kunnasta edellytetään mielellään kahden hankkeeseen keskeisesti liittyvän henkilön osallistumista. Opetushallitus tarjoaa tapaamisen ruokailut sekä osallistujien matkakulut. Seminaariin osallistuvat Hepolan koulun rehtori Anna-Maija Leinonen ja Kivikon koulun luokanopettaja Auli Laitila.

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Kaisa Rauvala

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi saadun valtionavustuksen demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen pilottiin peruskouluille 2022-2023.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta merkitsi tiedoksi saadun valtionavustuksen demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen pilottiin peruskouluille 2022-2023.